Tag Archives: tvt

Yhdessä opettamisesta

Yhdessä opettaminen on ollut ehdottomasti yksi meneillään olevan ilmiökurssin parhaista jutuista. On ollut ilo suunnitella kurssin kulku, valmistella materiaalia, fiksata aikatauluja lennossa, neuvotella etenemistavasta ja välillä pyöriä yhtä aikaa luokassa kollegan kanssa, sen sijaan että tekisi tämän kaiken yksin. Kiitos siis Kaisalle, superinnovatiiviselle opekumppanille!

(Lukio-)opettajan työ on oikeastaan hämmästyttävän yksinäistä puurtamista. Luokan ovet pysyvät kiinni ehkä enemmän tavan ja tottumuksen voimasta kuin sen vuoksi että opettajat olisivat erityisen vastentahtoisia jakamaan ideoitaan? Mutta eikö ole hieman outoa, että siinä missä monilla muilla aloilla työ suunnitellaan ja toteutetaan tiimeissä, opettaja hoitaa homman pääosin yksin? Anne Rongas esitti viime syksynä ilmiökurssilla tärkeän pointin: opettajuus on ammatti, jota lapset ja nuoret havainnoivat arjessaan eniten. Ja millaisen kuvan työelämästä opettajuus antaa? Sen, että töitä tehdään yksin, keneltäkään ei voi kysyä ja itse pitää olla aina oikeassa? Tätä ongelmaa yhteisopettajuus voisi lähteä murtamaan. Peruskoulun puolella yhteisopettajuus tai samanaikaisopettajuus onkin yleistynyt ja Itä-Suomen yliopisto on tekemässä aiheesta tehdään tutkimusta. En ole etsinnöistä huolimatta kuitenkaan löytänyt verkosta lukio-opettajien kokemuksia yhdessä opettamisesta. Pari opettajaopiskelijoiden tekemää raporttia (toisessa yhteisopettajuus kirjallisuuden, toisessa filosofian opetuksessa) tuovat kyllä aiheeseen kiinnostavia näkökulmia, ja osoittavat että tällaisia kokeiluja ainakin opettajankoulutuspuolella tehdään.

Pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan yhteisopettajuutta muutama vuosi sitten, kun ohjasin opettajan pedagogisia opintoja täydennyskoulutuksena tekevää opetusharjoittelijaa. Sen sijaan, että harjoittelija olisi hiljaa observoinut luokan takana, tai että minä olisin ulkopuolisena tarkkaillut hänen opetustaan, tunnit muodostuivat aika pian oppilaiden ja kahden tasavahvan open dialogiksi. Välillä täydensimme, välillä kyseenalaistimme, välillä jopa väittelimme, koko ajan hyvässä hengessä. Filosofiaan ja elämänkatsomustietoon tämä tapa sopi tietenkin erityisen hyvin. Olin tyytyväinen, että saimme tilaisuuden mallintaa oppilaille vuoropuhelua, ajattelun tarkentamista, yhdessä toimimista ja rohkeutta heittäytyä luokan eteen toisen aikuisen kanssa, vailla varmuutta siitä, mihin tunnin aikana päädytään.

Nyt olen päässyt kokeilemaan yhteistyötä toisen oppiaineen opettajan kanssa meneillään olevalla yhteiskuntaopin ja englannin yhteiskurssilla. Yhteisopettajuus on luonnollinen osa ilmiöpohjaisen, oppiainerajat ylittävän kurssin järjestämistä ja myös sen toteutumisen edellytys. Pääsen lokakuussa tutustumaan Ylöjärven lukion tiimioppimiseen ja saan vierailulla toivottavasti tietoa siitä, kuinka useamman kuin kahden oppiaineen opettajan suunnittelutyö ja yhdessä toimiminen opetuksessa on järjestetty.

Ilmiöpohjainen oppiminen on kuitenkin vain yksi yhteisopettajuuden pedagogisista mahdollisuuksista. Uskon, että yhteisopettajuus voisi itse asiassa auttaa ratkomaan monia niistä ongelmista, joiden kanssa koulussa tällä hetkellä painitaan. Tässä joitakin ajatuksia:

  1. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö: opettajat kokevat riittämättömyyttä digitalisoitumisen edessä, koko ajan on edessä uusia ohjelmia ja sovelluksia ja aika ja asiantuntemus eivät yksinkertaisesti riitä kaiken hallitsemiseen. Mutta tarvitseeko yhden ihmisen hallita kaikkea? Yhteisopettajuus voisi tarjota mahdollisuuden tvt-taitojen jakamiseen: ota sinä tuo ohjelma haltuun niin minä otan tuon toisen, sitten autetaan toisiamme! En olisi ikinä osannut tehdä vaikkapa tätä opetusvideota yksin, mutta iPadin suvereenisti hallitsevan kaverin kanssa se oli mahdollista.
  2. Aineenhallinta, tiedonhaun taitojen ja tutkivan asenteen opettaminen: illuusio kaiken tietävästä ja hallitsevasta opettajasta alkaa olla jo murtumassa, mutta silti moni nuori ja hieman vanhempikin opettaja tuskailee aineenhallinnan kanssa. Vaikka jatkuvasti lukisin ja päivittäisin tietojani, minä en ainakaan neljän oppiaineen opettajana koskaan koe, että tietäisin tarpeeksi kaikesta. Voisiko yhteisopettajuus auttaa hyödyntämään saman oppiaineen opettajien erilaisia asiantuntemuksen alueita paremmin? Jos minun erikoisalaani on 1800-1900-lukujen aatehistoria ja kollega on perehtynyt sotahistoriaan, oppilaiden kysymykset voisi luokassa ohjautua sille, joka asiasta eniten tietää. Toisaalta ajattelen, että tiedoiltaan epätäydellinen opettaja voi voimaannuttaa oppilaita tutkivaan asenteeseen ja tiedonhaun taitojen kehittämiseen. Nykymaailmassa tietoa ei säilötä päässä eikä edes nahkakantisissa tietosanakirjoissa, vaan sitä poimitaan pieniä pirstaleina maailmalta. Voisiko luokassa olla yhden ehdottoman tiedollisen auktoriteetin sijaan kaksi asiantuntijaa, jotka auttavat ja luotsaavat oppilaita tiedon äärelle ja myös auttavat toisiaan oppilaiden nähden?
  3. Opetusmenetelmien uudistaminen ylipäänsä: Jos on vetänyt 10 vuotta opetusta samalla tavalla, tuntien suunnittelu kollegan kanssa pakottaa miettimään opetusmenetelmiä uudella tavalla. Miksi teemme näin? Miten tämä palvelee oppimista? Kuinka saisimme asiantuntemustamme ja erityisosaamistamme parhaiten hyödynnettyä?
  4. Yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus: Vetäisin mielelläni yksilöllisen oppimisen menetelmään perustuvan kurssin kollegan kanssa. Kuten edellä mainitsin, kaksi luokassa kiertelevää opettajaa yhden sijaan voisi purkaa ajatusta opettajasta oikean totuuden omistajana ja rohkaista oppilaita ottamaan oma oppiminen haltuun.

Kuinka samanaikaisopettajuus lukiossa olisi konkreettisesti mahdollista järjestää? Pienistä lukioista en tiedä, mutta isossa lukiossa lienee mahdollista sijoittaa kaksi samaa kurssia samaan tuntipaikkaan, vierekkäisiin luokkiin tai yhteen isoon tilaan? Aloitus ja tietyt kohdat kurssista voitaisiin opiskella yhdessä, mutta muuten iso ryhmä voisi jakautua pienemmiksi tiimeiksi, joita kaksi opettajaa voisi sitten vaihtelevasti ohjata.

Onko teillä kokemuksia yhteisopettamisesta lukiossa, tai sen mahdollistavista järjestelyistä?

 

Sosiaalinen media hi3-kurssilla

Tarkastan juuri päättyneen historian 3.kurssin (aiheena kansainväliset suhteet) portfolioita. Portfolioon on kerätty kaikki tunneilla ja kotiläksynä tehdyt miellekartat, aikajanatehtävät, eläytymistehtävät, karttatehtävät jne. Kurssilla kukin opiskelija on lisäksi valinnut yhden kansainvälispoliittisesti kiinnostavan maan seurattavaksi, ja koonnut maahan liittyviä uutisia ja muuta mediasisältöä kommentoituna portfolioonsa. Nyt kun luen portfolioita, huomaan ilokseni, että mukana on todella monipuolisesti myös sosiaalisen median sisältöä.

Kurssin aluksi käsittelimme yhdessä sosiaalisen median roolia kansainvälisissä konflikteissa ja luimme YLE:n artikkelin Sosiaalisesta mediasta tuli konfliktien virtuaalinen taistelutanner. Valtaosa opiskelijoista käytti jo valmiiksi Instagramia aktiivisesti, mutta vain muutama oli Twitterissa. Ohjeistin opiskelijoita hakemaan materiaalia hashtagien avulla ja esittelin Tagboard-palvelun, josta voi keskitetysti hakea sosiaalisen median päivityksiä tarvitsematta itse kirjautua palveluihin.

Sosiaalinen media tarjoaa hyvän mahdollisuuden soveltaa opittua ja harjoitella lähdekritiikkiä. Siinä missä suomalaisia sanomalehtiä lukiessa voi odottaa informatiivisia taustoituksia tai objektiivisuuteen edes pyrkivää (toki tämä ei aina toteudu) tiedonvälitystä, sosiaalista mediaa seuratessa opiskelija on enemmän “omillaan”. Moni opiskelija kommentoi, että oppimisen kannalta oli hyödyllistä päästä lukemaan tavallisten ihmisten päivityksiä ja nähdä materiaalia monesta eri näkökulmasta; esimerkiksi Ukrainan sota tai Israelin ja Palestiinan tilanne sai sosiaalisen median kautta kasvot ja tuli lähemmäksi kuin valtamedioita lukiessa.

Iloitsin myös integraatiosta kielten suuntaan: Venäjää seuranneet venäjänkielentaitoiset opiskelijat seurasivat ja kommentoivat niin venäläisiä valtamedioita kuin yksityishenkilöiden somepäivityksiäkin. Portfolioissa vilahteli twiitteja saksaksi, ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi. Vaikka kielitaito ei riittäisi vielä laajan lehtiartikkelin lukemiseen, lyhyt twiitti voi avautua jo parin kurssin opiskelun jälkeen. Alla ote Turkkia seuranneen opiskelijan työstä:

Turkki tweet 2

Sosiaalinen media taipui kurssilla työkaluksi myös toisinpäin: opiskelijat itse tuottivat kurssin aikana kuvitteellisia somepäivityksiä historian eri vaiheista. Sosiaalisen median ilmaisun muodot, kuten kuva, tweetin kaltainen lyhyt päivitys tai omakohtainen blogipostaus saavat parhaimmillaan eläytymään historialliseen tilanteeseen: mitä olisi twiitattu ensimmäisen kuulennon aikoihin? Millaisia kuvia ja millaisin kommentein olisi julkaistu somessa Berliinin muurin murtuessa? Alla yhden opiskelijan esimerkki kylmän sodan päättymisen ajoilta.

kylmänsodanpäättyminen tweetit Hely

Uudenvuodenlupauksia

Hyvää uutta vuotta 2015!

Columbian yliopiston opettaja Tal Gross kirjoittaa Washington Postissa aikovansa kieltää opiskelijoiden läppäreiden käytön luennoillaan. Kirjoitus ei suinkaan ollut ensimmäinen käsinkirjoittamisen puolustus saati ensimmäinen paheksuva roiskaus (keskittymiskykyä alentavien/oppimistuloksia heikentävien jne.) läppäreiden ja täppäreiden suuntaan. Somen opettajaryhmissä tämäntyyppisiä kannanottoja on jaettu ja kommentoitu viime vuoden aikana paljon. Kuten syksyllä kirjoitin, keskustelu polarisoituu usein mustavalkoiseksi huutokisaksi tvt-uskovaisten ja tiukan linjan kriitikkojen välillä. Noista huutokisoista on (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) jäänyt puuttumaan seuraava, mielestäni tärkeä pointti:

Kyllä, laitteiden käyttö saattaa heikentää keskittymiskykyä ja näin ollen oppimistuloksia oppitunneilla. Olen huomannut tämän opettajana itsekin. Pitäisikö siis laitteiden käyttö oppitunneilla kieltää?

Ei. Ellei sitä sitten kielletä myös työelämässä, vapaa-ajalla, politiikassa, harrastus- ja järjestötoiminnassa, ostosten tekemisessa ja viranomaisasioissa.

Mitä sitten asialle pitäisi tehdä ja kenen?

Tvt:n mielekäs opiskelukäyttö on oppilasta aktivoivaa, innostavaa, yhteisöllistä ja oman oppimisen omistajuutta kehittävää. Pelkkä luennointi yhdistettynä läppäreihin ON potentiaalisesti katastrofaalinen yhdistelmä. Olen itsekin aiheesta blogannut ja verkko on pullollaan pedagogisia ideoita oppilaslähtöiseen laitteiden käyttöön, joten tässä vain summa summarum: Jotta tvt:n oppimiskäyttö olisi mielekästä, täytyy kehitellä ja käyttää työtapoja, jotka vievät oppilaan huomion pois somessa haahuilusta ja laittavat hänet itse toimimaan oman oppimisensa eteen.

Kaikki ei tietenkään aina mene niin kuin on suunnitellut. Kaikki me sähköisiä työtapoja paljon käyttävät opettajat olemme törmänneet tilanteeseen, jossa pedagogisesti monipuolisesti suunnitellulla, oppilasta aktivoivalla oppitunnilla joku vain lääppii somekanaviaan ja on onnellisen pihalla tunnin aiheesta. Silti ratkaisu ei ole laitteiden kieltäminen, joten palaamme alkukysymykseen: kenen pitäisi tehdä ja mitä?

Jälkimmäisestä en ole ihan varma, mutta ensimmäisestä olen: meidän opettajien pitäisi. Meidän velvollisuutemme on saada oppilas oppimaan tässä maailmassa tarvittavia taitoja, ja yksi niistä taidoista nyt sattuu olemaan kyky työskennellä, vaikka digihoukutuksia leijailee ympärillä. Tästä päästäänkin uudenvuodenlupauksiini, jotka toivottavasti antavat ideoita siihen, mitä ongelmalle voisi tehdä. Tänä vuonna siis lupaan:

- puhua oppilaiden kanssa enemmän oppimisesta, keskittymisestä ja laitteiden (hyvistä ja huonoista) vaikutuksista niihin ja tämän myötä:

- rohkaista oppilaita tarkkailemaan omaa oppimistaan ja laitteiden käyttöään ja etsimään itselle sopivaa työskentelytapaa. Toiset saavat paljon aikaiseksi, vaikka tsekkaisivat Twitterin muutaman minuutin välein, toiset tarvitsevat täyden työskentelyrauhan. Näinhän se on työelämässäkin…

- vedota toisten huomioon ottamiseen: muissa maailmoissa surffaileva oppilas voi viedä paitsi oman, myös ympärillä istuvien työrauhan

- puuttua asiaan, kun huomaan laitteen vievän jonkun oppilaan keskittymiskyvyn täysin tai toistuvasti muualle

- olla selkeämpi ohjeissani: kun ohjelmassa on kasvokkaista keskustelua, johon ei liity mitään raportointia, pyydän oppilaita laittamaan laitteet sivuun ja vastaavasti kun laitteita tarvitaan, sanon ääneen, että laitteita tarvitaan taas opiskelukäyttöön

Välillä tuntuu, että kasvatus tvt:n opiskelukäyttöön on meille opettajille kuin seksivalistus: vähän kiusallinen aihe, josta ope olisi mieluummin puhumatta ja toivoo, että ne nuoret jotenkin vaan jo hallitsisivat nämä asiat. Mutta eivät he hallitse. Ja silloin meidän opettajien on tartuttava toimeen. On turha kiukutella, syytellä nuoria tai kieltää Grossin tavoin laitteiden käyttö kokonaan.

 

Storybird

Tein pienen ajatuskirjasen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön aloittamisesta Storybirdilla. Suomen kieli tuottaa palvelussa vähän hankaluuksia, sillä vain englanninkieliset otsikot hyväksytään, mutta muuten tuntuu hauskalta tavalta visualisoida jotain sisältöä. En mielellään käytä kirjautumista vaativia ohjelmia (paitsi Google ja Facebook, jotka monilla jo ennestään) opetuksessa, mutta voisin harkita tänne opiskelijoiden kanssa tunnuksen luomista. Sopisi ainakin filosofian ja elämänkatsomustieodn ryhmätöitä elävöittämään.

Oppimisen palveluiden top 10

Matleena Laakso haastoi äänestämään kymmenen parasta oppimisen työkalua. Jane Hart kerää vuoden 2014 top 100 -listaa parhaillaan. Valintani (ei paremmuusjärjestyksessä) kymmeneksi parhaaksi oppimisen työkaluksi ovat niitä, joita myös käytän eniten.

1. Google Drive

Ilman tätä en tulisi toimeen. Muistiinpanoni, diani, kurssisuunnitelmani ja opiskeluohjeeni ovat täällä ja täältä niitä jaan ja linkitän sopiviin paikkoihin. Käytän Google Drivea, kun tarvitsen yhteismuistiinpanoalustan opiskelijoille kurssin ajaksi tai vaikkapa itsearviointitaulukon koko ryhmälle yksilöllisen oppimisen projektiin. Google Drivessa ollaan tehty prosessiesseitä, ryhmätöitä, tutkimusprojektin ideointia sekä sähköistä portfoliota.

2. Todaysmeet

Käytän Todaysmeetia paljon sen helppouden vuoksi. Kurssin alussa ennakko-odotusten kartoitusta, uuden aiheen tiimoilta mieleen nousevia kysymyksiä, hätätilanteessa vaikka pariväittelyn areenana (kun Moodle-tunnukset on olleet hukassa tai muut vaihtoehdot muuten vain pettäneet)…Parasta oli, kun opiskelijat spontaanisti loivat Todaysmeettiin huoneen, jonne he keräsivät argumentteja luokassa kasvokkain käytävää väittelyä varten. Koko 15 opiskelijan ryhmä ei olisi päässyt yhtä aikaa ääneen, mutta verkossa valmistelu onnistui, vaikka itse väittely suullisesti käytiinkin.

3. Facebook

Ehdoton erityisesti ammatillisen verkostoitumisen ja kollegiaalisen tuen välineenä! Viime vuonna suljetut ryhmät olivat myös opiskelijoiden kanssa käytössä, ja mahtava etu perinteisiin oppimisympäristöihin verrattuna oli opiskelijoiden tavoittamisen helppous. Facebookin ryhmään linkkaamani uutinen tai lehtijuttu keräsi puolessa tunnissa kommentteja, kun taas perinteisissä oppimisympäristöissä saan huhuilla yksikseni.

4. Explain Everything

Olen käyttänyt tähän mennessä itse opetusvideoiden / videoluentojen tekoon, mutta tällä viikolla kokeilussa on ensimmäinen projekti, jossa opiskelijat tekevät EE:lla videon. Sytyin tälle hitaasti, mutta nyt olen aivan ihastunut helppouteen – ilman tällaista työkalua ei minunlaiseni ei-nörtti onnistuisi varmaan videoita tekemään.

5. YouTube

Sekä materiaalipankkina (esim. Crash Course to World History) että omien ja opiskelijoiden videoiden julkaisukanavana. Kun aloitin julkaisemisen YouTubeen, ei tarvinnut enää miettiä, onko video liian iso esim. Moodlessa jaettavaksi. Tarvittaessa tilin saa salaiseksi, hyvä plussa opetuskäytössä.

6. WordPress

Olisin valinnut tähän blogit ylipäänsä, mutta koska jokin täytyi nimetä, otin WordPressin, jolla tämäkin blogi on tehty. Blogit ovat Facebookin ohella toinen kollegiaalisen tuen, vinkkien jaon, uuden oppimisen ja kokemusten reflektoinnin areena. Opiskelijoiden kanssa ollaan myös yhteiskuntaopin kurssilla kirjoitettu blogia ja saatu koulun ulkopuolisia kommentoijia.

7. Evernote

Aina mukana kulkeva muistio opetusideoille, linkkivinkeille, kuville…Suunnittelen ja jaan Evernoten kautta myös tehtäviä opiskelijoille. Kuvien upotus esim. dokumenttitehtävään onnistuu mielestäni paremmin kuin Google Drivessa. Iloitsen myös siitä, että monet opiskelijat ovat alkaneet itsenäisesti käyttää Evernotea sähköisenä portfolionaan, johon tekevät kaikki opiskelutyöt ja sitten linkkaavat niitä tarvittaessa vaadittaviin paikkoihin jaettavaksi.

8. Padlet

Tyhjä seinä verkossa :) Käytän paljon 2-5 hengen ryhmien yhteismuistiinpanojen areenana esimerkiksi luennon tai videonkatselun yhteydessä. Kaikkien kontribuution näkee yhdellä vilkaisulla, mukaan saa kuvia ja muistiinpanolaatikoita voi järjestellä mieleisekseen kokonaisuudeksi jälkeenpäin.

9. Popplet

Tähänkin olisin valinnut oikeastaan sähköiset miellekarttaohjelmat ylipäänsä, mutta meillä opiskelijat ovat ottaneet Poppletin omakseen ja tekevät sillä selkeitä, helposti jaettavia miellekarttoja.

10.  Twitter

Ennen kaikkea ammatillisen verkostoitumisen välineenä ja uusimpien koulu- ja tvt-uutisten aarreaittana. Nyt kun hashtagien ihmeellinen maailma alkaa kunnolla avautua, myös suoraan yhteiskuntaopin opetuksessa opiskelijoiden kanssa.

Moodle ja Pedanet ovat paljon käyttämiäni työkaluja, jotka eivät listalle päässeet. Moodle ja Pedanetin vanha versio kankeuden vuoksi ja uusi Pedanet (epäreilusti!) siksi, että se on minulla vasta kokeilussa, enkä voi siitä vielä hyvää arviota tehdä. Jokin oppimisympäristö on mielestäni kuitenkin välttämätön, sillä koen, että tarvitaan yksi selkeä paikka, johon allaolevilla työkaluilla tehty työ kootaan yhteen. No, Facebookin suljettu ryhmä on toimittanut myös kurssin oppimisympäristön virkaa, joten yksi oppimisympäristökin on tavallaan listalla.

Linkatkaa omia listojanne kommenttikenttään tai Facebookin ryhmään Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa! Olisi mielenkiintoista nähdä suomalaisten opettajien suosikkityökaluja ja erityisesti perusteluja niille.

TVT, suuret tunteet ja mitä niistä seuraa?

Vietin viikonloppuna hetken jos toisenkin lukien kiihkeää keskustelua Facebookin ryhmässä Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa.  Yli kahdensadan kommentin keskustelu lähti liikkeelle Microsoftin 365 -paketin toimivuudesta ja laajeni tiukaksi mittelöksi oppimisympäristöjen ja -ohjelmiston paremmuudesta, jossa päätaistelijoina olivat Microsoftin ja Googlen kannattajat, toki keskustelun tuoksinassa vilahteli muitakin palveluja tai brändejä, kuten Moodle, Edmodo ja Apple. Keskustelu oli pääosin asiallista ja se opetti minulle paljon esim. o365:n ja Google Apps For Education:n eli GAFE:n ominaisuuksista, mutta jäin miettimään, miksi ihmeessä aihe nostattaa niin suuria tunteita? Turhautuminen jonkin ohjelmiston toimimattomuuteen ja siitä johtuva ajan- ja energianhukka on toki legitiimi syy hermostua, mutta välillä keskustelusta tuli mieleen eri uskontokuntien yritys käännyttää lukijat oman suuntauksensa kannattajiksi.

Samaa vastakkainasettelua on tvt:n opetuskäyttöön liittyvässä keskustelussa ylipäänsä. Viime keväänä Petteri Wellingin paljon keskustelua herättänyt kirjoitus oli pahalta tuntunut näpäytys tvt:ta ja oppilaslähtöisiä työtapoja aktiivisesti käyttävälle opettajalle. Vastaavaan ilmiöön olen törmännyt muissakin somen ryhmissä, kahvipöytäkeskusteluissa sekä pitämissäni koulutuksissa. Varsinkin tieto-ja viestintätekniikan opetuskäytön alkutaipaleella kohtasin raivoisaa kritiikkiä sähköisiä työtapoja kohtaan. Internet tuntui olevan seuraava perkeleestä ja tvt:ta hyödyntävä opiskelu synonyymi wikipediasta plagioimisen kanssa, näin kärjistettynä. Toisaalta olen ollut mukana tilaisuuksissa, joissa tvt-uskovaiset hurraavat uusille appseille ja tunnelma lähenee herätyskokousta, paholainen on vain tällä kertaa opettajajohtoinen opetus.

Rohkenen epäillä, että juuri tällainen polarisoituminen ja syvien leirien syntyminen on haitallisinta tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksien laajalle toteutumiselle. Tilanne on koulukentällä tällä hetkellä se, että kärkijoukko kiitää omassa maailmassaan, vertailee eri appseja, toteuttaa oppilaslähtöisiä, tvt:ta hyödyntäviä projekteja ja keskustee kaikesta tästä somen ryhmissä, mutta iso joukko opettajia ottaa haparoivia alkuaskelia, ja pohtii huolestuneena, joutaako kaikki vanha romukoppaan?

Ei jouda. Mielestäni haitallisin viesti, jonka esimiehet / innostuneet kollegat / kouluttajat voivat tvt:n opetuskäyttöä aloittelevalla antaa, on se, että nyt kaikki mullistuu ja muuttuu, millään vanhalla ei enää ole arvoa ja jokainen kurssi on luotava alusta saakka uudelleen. Tällainen viesti on lähinnä lamauttava. Kukaan ei pysty ottamaan montaa uutta välinettä haltuun kerralla tai muuttamaan pedagogista ajatteluaan yhdessä yössä.

Kaikki sen sijaan pystyvät tekemään pieniä kokeiluja, oppimaan niistä ja jakamaan kokemuksiaan kollegoille. Tätä lupaa yritykseen ja erehdykseen meidän pitäisi mielestäni vaalia. Kaiken ei tarvitse olla valmista eikä opettajan aina oikeassa, vaan joskus on lupa lähteä seilaamaan keskeneräisellä laivalla ja rakentaa sitä matkalla valmiiksi olosuhteiden mukaan. Tällaisen ilmapiirin luomisesta hyötyisivät niin ne vasta-alkajat kuin pidemmälle kokeiluissaan ehtineet. Kun Welling kirjoituksessaan keväällä suomi oppilaslähtöisiä menetelmiä, itselläni oli samaan aikaan takana monella tavalla pieleen mennyt tvt:ta hyödyntävä yhteisöllisen oppimisen projekti. Mietin, pitääkö minun hymyssä suin vakuuttaa valitsemani tien toimivuutta ja erinomaisuutta, siksi että satun olemaan tällä “puolella”?

Eihän pidä! Ja jos niin tekisin, tekisin samalla hallaa sähköisten työtapojen kehittämiselle kaikkinensa. En osaa enkä tiedä kaikkea ja kyllä, tvt:n opiskelukäyttöön liittyy monia haasteita ja välillä tulee turpaan oikein kunnolla. En silti usko uutta syntyvän ilman rohkeaa kokeilemista. Miksi kriitikot ja tvt-innokkaat eivät voisi yhdessä miettiä, kuinka kehittää tvt:ta hyödyntäviä työtapoja paremmiksi? Marjo Tawast kirjoittikin tästä osuvia huomioita blogissaan. Hanna-Leena Ottelin ja Kalle Nieminen puolestaan kirjoittivat Helsingin Sanomissa samasta aiheesta julkisten hankkeiden ja palveluiden näkökulmasta otsikolla Kokeilu on ketterä tapa testata uudistuksia. Toivon samanlaisen ajattelun juurtuvan kouluunkin. Ideaalissa tilanteessa tvt:n vastustamiseen tai sen yksisilmäiseen hehkuttamiseen käytettävä energia kanavoitaisiin työtavoista ja pedagogiikasta keskustelemiseen ja menetelmien kehittämiseen.

Mitä tulee alussa mainitsemaani taistoon eri ohjelmistojen ja oppimisympäristöjen välillä, olen taipuvainen ajattelemaan, että vähemmän on enemmän. Varsin rikasta tvt-pedagogiikkaa voi harjoittaa parilla yksinkertaisella välineellä, eikä alkuun pääsemisessä merkillä juuri ole väliä. Sekä tulevaisuuden työelämää että sähköisiä yo-kirjoituksia ajatellen suuri tavoite taitaa olla se, että harjaannuttaminen tvt:n käyttöön ei olisi vaan muutaman pioneeriopettajan harteilla , vaan suomalaisopettajat alkaisivat laajemmin hyödyntää tvt:n mahdollisuuksia ja oppilaat sosiaalistuisivat aiempaa oppilaslähtöisempään, tutkivampaan ja yhteisöllisempään opiskelukulttuuriin. Yksittäisen opettajan ei tvt-polun alkuvaiheessa mielestäni kannata kokea suurta stressiä siitä, mikä se ideaalein ja kaikenkattavin väline tähän olisi. Sellaista ei ehkä olekaan tai taloudellisista tai muista syistä sitä ei juuri omassa kunnassa ole saatavilla. Arvokasta on miettiä ensin niitä pedagogisia tavoitteita ja valjastaa saatavilla oleva väline, joko koulun tarjoama tai netistä vapaasti saatava, tavoitteen palvelemiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Morfo ja puhuvat päät

Historian 4. kurssin aloitusta käsittelevässä postauksessa mainitsin Morfo-videot, joita kurssin alussa teimme. Tässä viimein postaus näistä lystikkäistä puhuvista päistä.

Morfo on siis sovellus, jolla kasvokuvan saa liikkumaan ja puhumaan (ja halutessaan tanssimaan, rokkaamaan, säkenöimään tähtiä ja muuta sellaista…). Tarvitaan vain edestä päin otettu valokuva tai maalaus kasvoista. Ohjeistin opiskelijoita etsimään kuvan Wikimedia Commonsista, josta löytyy täysin vapaita tai koulutuksellisiin ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin vapaasti käytettäviä kuvia.

Olen käyttänyt Morfoa kahdella historian kurssilla nyt niin, että kurssin alussa on tehty Morfo-videot kurssin ajanjaksoon liittyvistä merkkihenkilöistä kolmen hengen ryhmissä. Videoita on katseltu kurssin etenemisen mukaan aina sopivissa kohdissa. Hyviä puolia tässä tavassa on mielestäni ollut.

- opiskelijat pääsevät toiminnallisesti virittäytymään kurssin aiheisiin

- videon teko harjaannuttaa monia taitoja tiedonhausta ryhmätyöskentelyyn ja luovuuteen

- videoiden teko on hauska ja motivoiva alkusysäys kurssille

- yhden oppitunnin (70min.) panostuksella saadaan innostavaa materiaalia koko kurssille

Videot olemme tehneet koulun iPadeilla, joita olen saanut luokkaani käyttöön 10 kappaletta. Riittivät hyvin 33 opiskelijan ryhmälle :). Tehtävänantona oli laittaa ryhmälle määrätty historian henkilö esittäytymään max. kahden minuutin videolla. Puheeseen piti sisällyttää henkilön keskeiset ajatukset / teot / merkitys Suomen historiassa. Morfo on niin helppokäyttöinen, ettei mitään yhteistä opastusta tekniikkaan ole tarvittu, vaan opiskelijat katsoivat innoitukseksi tämän ohjevideon


 

 

ja ryhtyivät suoraan töihin. Kiersin sitten tarvittaessa auttamassa ryhmiä. Morfolla voi äänittää vain 30 sekunnin pätkiä, joten lopuksi pätkät yhdistettiin iMoviella, joka on myös todella helppokäyttöinen. Julkaisin videot omalla YouTube-tilillä ilman opiskelijoiden nimiä (mutta heidän luvallaan). Tässä parin ryhmän taidonnäytteet:

 

 

Wordle – sanapilvistä ja kurssien aloituksista

Tagcloudeja, sanapilviä, niitä tuntuu leijailevan joka puolella! Mitä iloa sanapilvestä voisi opetuksessa olla? Missä käytännön tilanteissa niitä voisi leijailla katseltavaksi ja miten niitä tehdään?

Tutustuin Wordleen noin vuosi sitten. Kuten aiemmissa postauksissa olen maininnut, olen äärimmäisen ei-visuaalinen ihminen, joten ilahduin aina valmiista palveluista, jotka auttavat törppöä tuottamaan jotain kaunista ja kiinnostavaa. Wordle tuottaa tekstistä tai sanalistasta sanapilven sillä periaatteella, että eniten tekstissä esiintyneet sanat näkyvät isoimpana ja harvemmin esiintyvät pienemmällä.

Tällä viikolla olen käyttänyt sanapilviä kurssin aloituksissa sekä historian 2. että 4. kurssilla.  Kurssin aiheisiin on orientoiduttu pienryhmäkeskustelussa. Hi2-kurssilla opiskelijat ovat pohtineet eurooppalaisuutta tai eurooppalaista kulttuuria kuvaavia sanoja, hi4-kurssilla Suomen historian keskeisiä ilmiöitä tai tapahtumia. Kukin ryhmä on listannut noin viisi, kirjannut ne verkkoalustalle (itse käytin tässä Todaysmeet:ia) ja siirtynyt sitten toiseen orientoitumistehtävää. Minä olen sillä välin syöttänyt opiskelijoiden listaamat sanat Wordleen ja sitten olemme päässeet yhdessä tarkastalemaan sanapilviä ja analysoimaan sitä, miksi jokin sana tai käsite on noussut muita suuremmaksi. Tälläisiä sanapilviä leijaili mun luokassa tänään:

 

wordle hi2

wordle hi4

 

Wordle on helppo tehdä ja toimii mielestäni hyvin kurssin aloituksessa katseenvangitsijana, ajatusten suuntaajana ja keskustelun herättäjänä. Olisi kiva kuulla, jos teillä lukijoilla on muita pedagogisia idiksiä sanapilvien hyödyntämiseen :).

Ideapaketti kurssin aloituksiin, esimerkkinä hi4

Nyt helteisen loman jälkeen tuntuu hurjalta ajatukselta että kohta pitäisi olla kursseilla jo täysi vauhti päällä…Ideoin tässä pehmeää aloitusta historian 4. kurssille (käsittelee Suomen historiaa 1800-1900-luvuilla), mutta kuitenkin sellaista, joka jo tehokkaasti virittäisi ajatukset kurssin aiheisiin. Toivelistallani oli tekemistä, keskustelemista, yhdessä ideointia ja kollektiivista kesähorroksesta heräämistä. Tällaiseen aloitussettiin hi4-kurssille päädyin (toteutuksesta ja lopputuloksista kerron sitten myöhemmin!):

1. Sanapilven tekeminen Wordlella Suomen parin viime vuosisadan historian keskeisimmistä asioista. Opiskelijat siis pohtivat pareittain vähintään viisi asiaa (jokainen yhden sanan muodossa), jotka ovat olleet tärkeitä/keskeisiä/merkityksillisiä Suomen historiassa ja kirjoittavat nämä sanat esim. Todaysmeetin huoneeseen tai Padletin seinälle. Ope kerää sanat ja syöttää ne Wordlelle, sillä välin kun opiskelijat:

2. Miettivät lauluja/musiikkikappaleita, jotka jollain tavalla liittyvät Suomen historiaan. Tehtävänä on miettiä ryhmässä ja kertoa sitten muille, mihin Suomen historian aikaan/tapahtumaan biisi liittyy ja mikä sen sanoma on. Viime vuonna annoin valmiiksi kolme biisiä analysoitavaksi, jännää nähdä, mitä opiskelijoiden omasta mielestä nousee. Oolannin sota, Finlandia, Rekkamies? Siltä varalta, että kesämoodi on tiukasti päällä ja ehdotuksia ei tule, annan analysoitavaksi esimerkiksi nämä:

3. Biisien jälkeen tutkitaan sanapilveä ja yhdessä pohditaan, miksi jotkut sanat (luulen että esim. sota) nousevat muita isommiksi. Tässä tausta-apuna Pilvi Torstin Suomalaiset ja historia

4. Morfo-videoiden teko suomalaisista merkkihenkilöistä. Tästä lisää seuraavassa postauksessa!

Huoneentaulua lukuvuoden alkuun

Mia McMeekin tekee hienoja infografiikoita oppimiseen ja koulutukseen liittyvistä aiheista. Hänen blogistaan nappasin tämän listan muistutukseksi itselle ja teille lukijoille 2000-luvun opettajan haasteista. Hengästyttävältähän tämä yhdessä julisteessa sanottuna tuntuu, mutta tällaiset tiivistykset muistuttavat mielestäni hyvin niistä peruspointeista opettamisessa.

morphingnow