Tag Archives: oppimisympäristö

TVT, suuret tunteet ja mitä niistä seuraa?

Vietin viikonloppuna hetken jos toisenkin lukien kiihkeää keskustelua Facebookin ryhmässä Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa.  Yli kahdensadan kommentin keskustelu lähti liikkeelle Microsoftin 365 -paketin toimivuudesta ja laajeni tiukaksi mittelöksi oppimisympäristöjen ja -ohjelmiston paremmuudesta, jossa päätaistelijoina olivat Microsoftin ja Googlen kannattajat, toki keskustelun tuoksinassa vilahteli muitakin palveluja tai brändejä, kuten Moodle, Edmodo ja Apple. Keskustelu oli pääosin asiallista ja se opetti minulle paljon esim. o365:n ja Google Apps For Education:n eli GAFE:n ominaisuuksista, mutta jäin miettimään, miksi ihmeessä aihe nostattaa niin suuria tunteita? Turhautuminen jonkin ohjelmiston toimimattomuuteen ja siitä johtuva ajan- ja energianhukka on toki legitiimi syy hermostua, mutta välillä keskustelusta tuli mieleen eri uskontokuntien yritys käännyttää lukijat oman suuntauksensa kannattajiksi.

Samaa vastakkainasettelua on tvt:n opetuskäyttöön liittyvässä keskustelussa ylipäänsä. Viime keväänä Petteri Wellingin paljon keskustelua herättänyt kirjoitus oli pahalta tuntunut näpäytys tvt:ta ja oppilaslähtöisiä työtapoja aktiivisesti käyttävälle opettajalle. Vastaavaan ilmiöön olen törmännyt muissakin somen ryhmissä, kahvipöytäkeskusteluissa sekä pitämissäni koulutuksissa. Varsinkin tieto-ja viestintätekniikan opetuskäytön alkutaipaleella kohtasin raivoisaa kritiikkiä sähköisiä työtapoja kohtaan. Internet tuntui olevan seuraava perkeleestä ja tvt:ta hyödyntävä opiskelu synonyymi wikipediasta plagioimisen kanssa, näin kärjistettynä. Toisaalta olen ollut mukana tilaisuuksissa, joissa tvt-uskovaiset hurraavat uusille appseille ja tunnelma lähenee herätyskokousta, paholainen on vain tällä kertaa opettajajohtoinen opetus.

Rohkenen epäillä, että juuri tällainen polarisoituminen ja syvien leirien syntyminen on haitallisinta tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksien laajalle toteutumiselle. Tilanne on koulukentällä tällä hetkellä se, että kärkijoukko kiitää omassa maailmassaan, vertailee eri appseja, toteuttaa oppilaslähtöisiä, tvt:ta hyödyntäviä projekteja ja keskustee kaikesta tästä somen ryhmissä, mutta iso joukko opettajia ottaa haparoivia alkuaskelia, ja pohtii huolestuneena, joutaako kaikki vanha romukoppaan?

Ei jouda. Mielestäni haitallisin viesti, jonka esimiehet / innostuneet kollegat / kouluttajat voivat tvt:n opetuskäyttöä aloittelevalla antaa, on se, että nyt kaikki mullistuu ja muuttuu, millään vanhalla ei enää ole arvoa ja jokainen kurssi on luotava alusta saakka uudelleen. Tällainen viesti on lähinnä lamauttava. Kukaan ei pysty ottamaan montaa uutta välinettä haltuun kerralla tai muuttamaan pedagogista ajatteluaan yhdessä yössä.

Kaikki sen sijaan pystyvät tekemään pieniä kokeiluja, oppimaan niistä ja jakamaan kokemuksiaan kollegoille. Tätä lupaa yritykseen ja erehdykseen meidän pitäisi mielestäni vaalia. Kaiken ei tarvitse olla valmista eikä opettajan aina oikeassa, vaan joskus on lupa lähteä seilaamaan keskeneräisellä laivalla ja rakentaa sitä matkalla valmiiksi olosuhteiden mukaan. Tällaisen ilmapiirin luomisesta hyötyisivät niin ne vasta-alkajat kuin pidemmälle kokeiluissaan ehtineet. Kun Welling kirjoituksessaan keväällä suomi oppilaslähtöisiä menetelmiä, itselläni oli samaan aikaan takana monella tavalla pieleen mennyt tvt:ta hyödyntävä yhteisöllisen oppimisen projekti. Mietin, pitääkö minun hymyssä suin vakuuttaa valitsemani tien toimivuutta ja erinomaisuutta, siksi että satun olemaan tällä “puolella”?

Eihän pidä! Ja jos niin tekisin, tekisin samalla hallaa sähköisten työtapojen kehittämiselle kaikkinensa. En osaa enkä tiedä kaikkea ja kyllä, tvt:n opiskelukäyttöön liittyy monia haasteita ja välillä tulee turpaan oikein kunnolla. En silti usko uutta syntyvän ilman rohkeaa kokeilemista. Miksi kriitikot ja tvt-innokkaat eivät voisi yhdessä miettiä, kuinka kehittää tvt:ta hyödyntäviä työtapoja paremmiksi? Marjo Tawast kirjoittikin tästä osuvia huomioita blogissaan. Hanna-Leena Ottelin ja Kalle Nieminen puolestaan kirjoittivat Helsingin Sanomissa samasta aiheesta julkisten hankkeiden ja palveluiden näkökulmasta otsikolla Kokeilu on ketterä tapa testata uudistuksia. Toivon samanlaisen ajattelun juurtuvan kouluunkin. Ideaalissa tilanteessa tvt:n vastustamiseen tai sen yksisilmäiseen hehkuttamiseen käytettävä energia kanavoitaisiin työtavoista ja pedagogiikasta keskustelemiseen ja menetelmien kehittämiseen.

Mitä tulee alussa mainitsemaani taistoon eri ohjelmistojen ja oppimisympäristöjen välillä, olen taipuvainen ajattelemaan, että vähemmän on enemmän. Varsin rikasta tvt-pedagogiikkaa voi harjoittaa parilla yksinkertaisella välineellä, eikä alkuun pääsemisessä merkillä juuri ole väliä. Sekä tulevaisuuden työelämää että sähköisiä yo-kirjoituksia ajatellen suuri tavoite taitaa olla se, että harjaannuttaminen tvt:n käyttöön ei olisi vaan muutaman pioneeriopettajan harteilla , vaan suomalaisopettajat alkaisivat laajemmin hyödyntää tvt:n mahdollisuuksia ja oppilaat sosiaalistuisivat aiempaa oppilaslähtöisempään, tutkivampaan ja yhteisöllisempään opiskelukulttuuriin. Yksittäisen opettajan ei tvt-polun alkuvaiheessa mielestäni kannata kokea suurta stressiä siitä, mikä se ideaalein ja kaikenkattavin väline tähän olisi. Sellaista ei ehkä olekaan tai taloudellisista tai muista syistä sitä ei juuri omassa kunnassa ole saatavilla. Arvokasta on miettiä ensin niitä pedagogisia tavoitteita ja valjastaa saatavilla oleva väline, joko koulun tarjoama tai netistä vapaasti saatava, tavoitteen palvelemiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Google Drive ja yhteismuistiinpanot

Edellisessä postauksessa kirjoitin yhteisöllisestä oppimisesta ja oppimispäiväkirjojen jakamisen ilosta. Lukuvuosi on alkamassa ja heti ensimmäisessä jaksossa starttaa elämänkatsomustiedon 2. kurssi. Ajattelin tuunata oppimispäiväkirjaideaa niin, että otan kurssilla yhteismuistiinpanot käyttöön. Aiemmin opiskelijat ovat siis itse tehneet muistiinpanoja tuntikeskusteluista, opettajajohtoisista seteistä, ryhmätöistä ym. ja kirjoittaneet niiden pohjalta oman oppimispäiväkirjansa. Haluaisin kuitenkin tuoda sitä yhdessä tekemistä ja oppisten luomisvaiheeseen. Lisäksi välillä tunneilla käydään monipolvisia, hienoja keskusteluja ja väittelyitä ja on sääli, jos niiden kulkua ja pääpointteja ei järjestelmällisesti tallennetta. Parhaat opiskelijat ovat sitä tehneet aiemmin jo itse, mutta sitten on niitä, jotka kyllä osallistuvat keskusteluun tai oppimistehtävään, mutta eivät huomaa/viitsi/jaksa tehdä joka tunti tarkkoja muistiinpanoja oppista varten. Yhteismuistiinpanojen toivon johtavan siihen, että kaikilla opiskelijoilla on oppista varten paikka josta omien henkilökohtaisten muistiinpanojen lisäksi ammentaa. Tässä tiivistettynä se, mitä aioin kokeilla:

1. Luon Google Driveen dokumentin, johon jaan luku- ja muokkausoikeudet linkillä kaikille kurssin opiskelijoille.

2. Tähän dokumenttiin on siis tarkoitus koota yhdessä muistiinpanoja opitusta. Jaan opiskelijoille vuorot, jolloin yksi tai kaksi opiskelijaa on aina päävastuussa kunkin tunnin muistiinpanojen tekemisestä, tunnin aikana. Toki muutkin saavat täydentää ja lisätä huomioita, tämä lasketaan tuntiaktiivisuudeksi ja plussaksi.

3. Tunnin lopuksi tai seuraavan tunnin aluksi voimme yhdessä tutkailla tehtyjä muistiinpanoja, pohtia, jäikö jokin tärkeä pointti sivuun ja tarvittaessa täydentää.

4. Opiskelijat käyttävät henkilökohtaisesti tekemiensä muistiinpanojen lisäksi oppiksen pohjana näitä yhteismuistiinpanoja.

Raportoin sitten,  kuinka tämä käytännössä sujui :).

Oppimispäiväkirjat netissä ja jakamisen ilo

Olen käyttänyt sähköisiä työtapoja omassa opetuksessani jo kymmenen vuoden ajan. Ohjelmia ja sovelluksia on tullut ja mennyt, välillä on tuntunut että vauhti kiihtyy niin ettei kelkassa pysy, välillä olen ahmimalla omaksunut tvt-maailman uusia juttuja ja soveltanut niitä käytäntöön. Tvt:n suurin lisäarvo ja ilo oppimiselle on mielestäni kuitenkin edelleen se sama juttu kuin kymmenen vuotta sitten: opiskelijoiden mahdollisuus jakaa tuotoksiaan sekä opettajalle että erityisesti muille opiskelijoille. Opiskelijat ovat iloinneet ja hyötyneet mahdollisuudesta päästä näkemään ja kommentoidaan muiden töitä, olivat ne sitten miellekarttoja, esseitä, videoita, ryhmä- tai yksilötöitä, oppimispäiväkirjoja… Alustat tuotosten jakamiseksi ovat vaihdelleet Pedanetista blogiin ja Moodlesta Facebookiin mutta perusidea on sama: oppiminen syventyy ja ajattelu kehittyy, kun näkee toisten opiskelijoiden tavan hahmottaa opittava asia.

Erityisen hedelmällistä jakaminen on mielestäni ollut filosofian ja elämänkatsomustiedon kursseilla, joissa minulla ei ole ollut perinteistä koetta lainkaan käytössä. Sen sijaan opiskelijat ovat kirjoittaneet oppimispäiväkirjaa verkkoon koko kurssin nähtäville. Oppista on kirjoitettu useammassa osassa, niin että opiskelijat voivat seurata omaa ja toistensa oppimista koko kurssin ajan, ei vain loppuvaiheessa.

Toisinaan oppiksiin on kertynyt kymmenien viestien kommenttiketjut ja väittely aiheiden ympärillä on ollut kiihkeää, toisinaan verkkoympäristö on ollut hiljainen, mutta kaikissa tapauksissa opiskelijat kertovat lukevansa toistensa oppiksia aktiivisesti, vaikka siihen ei varsinaisesti velvoitettaisikaan. Uteliaisuus voittaa ja toisten ajatuksia lukiessa viilaa huomaamatta omaakin ajatteluaan, poimii ideoita ja hoksaa ehkä uusia tapoja hahmottaa opiskelun kohteena olevia kysymyksiä. Toisinaan järjestän kursseilla parit, joiden tehtävänä on kommentoida toistensa oppiksia. Joskus osa oppista voi olla jotain muutakin kuin tekstiä, kuten kuvaa, videota tai vaikka Prezi-esitystä.

Tässä vielä ohjeet oppikseen, joita käyn ensimmäisillä kursseilla filosofian ja et:n opiskelijoiden kanssa läpi:

et ja oppis