Ilmiömäistä oppimista?

Minulla on suosikki, myönnetään. Opetan neljää oppiainetta, joista kaikki ovat kiinnostavia, tärkeitä ja ilo opettaa, mutta elämänkatsomustieto on ylitse muiden. Monissa kouluissa et:n opiskelijoita on vähän ja lukujärjestys- ja muista teknisistä syistä se jää usein lapsipuolen asemaan. Niin kuin eräs opiskelijani asian tiivisti: “meidät laitettiin komeroon piirtelemään sillä aikaa kun muut opiskelivat uskontoa”.  Meidän koulussamme et:n opiskelijoita on kuitenkin verrattain paljon ja kaikki pakolliset kursist pidetään vuosittain, ja syventävät kurssitkin vuorovuosina. ET:a myös kirjoitetaan ylioppilaskirjoituksissa ja menestys noissa kisoissa on ollut hyvä. Tämä ei kuitenkaan ole syy sille, miksi et on lempilapseni, vaan syy löytyy oppituntien tunnelmasta. Millään muilla kursseilla on ole aistinut samanlaista yhteisöllistä fiilistä, luottamuksellista keskustelevaa ilmapiiriä ja aitoa sisäistä motivaatiota. ET:n kursseilla ei ole koetta, mutta opiskelijat panostavat silti opiskeluun, tekevät muistiinpanoja ja muita opiskelutöitä omaehtoisesti, osallistuvat opetukseen ja auttavat toisiaan (OK, rehellisyyden nimissä sanottakoon että aina tilanne ei ihan näin autuas ole, mutta useimmiten!).

Viime viikolla preppasin et:n yo-kokelaita kahvilassa. Pullakahvin äärellä keskustelu singahteli seksuaalietiikasta Habermasin tiedonintresseihin ja ihmisoikeuksista kulttuuriperintöön. Ympäristö ja opiskelumuoto oli vapaa, mutta opiskelijoiden innostus asiaan takasi sen, että koko kolme tuntia opiskeltiin tehokkaasti.amuri

Aloin pohtia, mikä et:ssa mahdollistaa kaiken tämän? Voisiko muihin opettamiini aineisiin tai lukio-oppiaineisiin ylipäänsä ottaa mallia et:stä? Listasin tekijöitä, joiden arvelen olevan et:n kurssien innostavan tunnelman taustalla. (Ensimmäinen syy olisi innostuneet ja lahjakkaat nuoret, jotka kursseille osallistuvat, mutta näitä samoja nuoria on myös muilla kursseillani, joten nämä ihanat opiskelijat eivät voi olla selittävä tekijä yksinään).

1. ET:ssa säilyy suurin piirtein sama ryhmä läpi lukion. Tämä on kurssimuotoisessa lukiossa harvinaista ja luo ihan omanlaistaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Opiskelu jatkuu läpi kurssien luontevasti, kun ryhmädynamiikka ja -henki eivät mene uusiksi joka kerta.

2. ET:ssa on moneen muuhun reaaliaineeseen verrattuna melko väljä opetussuunnitelma. Esimerkiksi historiaan verrattuna et:ssa ei ole samaa substanssin “ahtamisen” pakkoa, minkä äärimmäisen täyteen pakattu ops luo. Aikaa jää soveltamiselle, syventymiselle, ilmiöiden kautta lähestymiselle, taidenäyttelyvierailuille jne.

3. Et pohjautuu jo lähtökohtaisesti ilmiöihin, ei oppainerajoihin. Ykköskurssilla liikutaan esimerkiksi filosofian, sosiaalipsykologian, terveystieteen ja oikeustieteen alueilla, kakkoskurssilla tietoteorian, kulttuuriantropologian, taiteentutkimuksen ja luonnontieteiden, kolmoskurssilla tutustutaan ilmiöihin sosiologian, kasvatustieteen ja yhteiskuntafilosofian näkökulmista, neloskurssilla mukaan tulee kulttuurintutkimusta, vitoskurssilla uskontotiedettä…Et:n tunneilla opiskelijat ovat mielestäni lähtökohtaisesti valmiimpia soveltamaan muilla tunneilla oppimaansa, kun mitään varsinaista “et-lokeroa” ei ole.

4. Kursseilla ei ole koetta. Kokeettomuus vapauttaa opiskelemaan pitkin kurssia, vailla ulkoamuistamisen pakkoa. Kokeen sijaan opiskelijat kirjoittavat oppimispäiväkirjaa koko muun kurssin nähtäville ja rohkenen sanoa, että oppikset ovat niin tiedollisesti kuin pohdinnaltaankin laadukkaampia kuin monet lukemani koevastaukset. Oppiksia arvioidaan kolmella osa-alueella: tietosisällön, tuntikeskusteluiden kommentoinnin ja oman pohdinnan näkökulmista. Opiskelijat tekevät omaehtoisia muistiinpanoja pitkin kurssia ja seuraavat keskusteluja tämän ansiosta tarkemmin, vaikka eivät itse aina niihin osallistuisikaan. Tänä vuonna otin käyttöön myös yhteismuistiinpanot oppiksen kirjoittamisen avuksi.

5. Luottamuksen ilmapiiri: opiskelijoille voi antaa vapauksia, koska luotan heidän hoitavan hommansa ja panostavan opiskeluun ja he toisaalta tekevät sen, koska olen antanut heille vapauksia ja lusmuilla ei yksinkertaisesti kehtaa. Sanoisin, että tämä luottamuksen ilmapiiri syntyy vasta ajan kanssa: ensimmäisellä kurssilla se on aina hakemista ja patistaa täytyy paljon enemmän kuin myöhemmin, jolloin toimintatavat ja ryhmä ovat tuttuja.  Tässä jaksossa lapseni ovat sairastelleet jonkun verran ja olen joutunut miettimään varmuuden vuoksi ohjelmaa, jos joudun olemaan töistä pois. Ehdotin et2-ryhmälle, että he pitäisivät oppitunnin antamastani aiheesta keskenään, demokraattisesti, jos joudun olemaan pois. Ryhmä otti idean ilolla vastaan ja suunnittelikin jo vähän, kuinka he toimisivat. En sitten joutunutkaan olemaan pois, mutta uskon, että ryhmä olisi selvinnyt haasteesta hienosti ja olisivat luultavasti myös oppineet enemmän kuin minun antamillani valmiilla tehtävillä.

Tässä siis päällimmäisenä mieleeni nousseita syitä, toki asiaan vaikuttanee esimerkiksi et:n erityisasema, eräänlainen vähemmistöidentiteetti, joka varmaan luo osaltaan yhteishenkeä. Myönnän, että et on myös “helppo” oppiaine innostaa opiskelijoita, sillä oppisisällöt kiinnittyvät usein läheisesti nuoren elämään, ovat ajankohtaisia ja konkreettisia. Toisaalta välillä huidellaan hyvinkin teoreettisissa vesissä…

Osallistun tänä syksynä aPajan ilmiöpohjaisen oppimisen kurssille ja tämä olkoon ensimmäinen kurssipohdintani. Näistä ajatuksista ponnistetaan sitten suunnittelemaan jotain ilmiöpohjaisen oppimisen kokonaisuutta: olisikohan se et:n sisällä vai saisinko kaverin vaikkapa äidinkielestä, maantiedosta tai kuvaamataidosta?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>