TVT, suuret tunteet ja mitä niistä seuraa?

Vietin viikonloppuna hetken jos toisenkin lukien kiihkeää keskustelua Facebookin ryhmässä Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa.  Yli kahdensadan kommentin keskustelu lähti liikkeelle Microsoftin 365 -paketin toimivuudesta ja laajeni tiukaksi mittelöksi oppimisympäristöjen ja -ohjelmiston paremmuudesta, jossa päätaistelijoina olivat Microsoftin ja Googlen kannattajat, toki keskustelun tuoksinassa vilahteli muitakin palveluja tai brändejä, kuten Moodle, Edmodo ja Apple. Keskustelu oli pääosin asiallista ja se opetti minulle paljon esim. o365:n ja Google Apps For Education:n eli GAFE:n ominaisuuksista, mutta jäin miettimään, miksi ihmeessä aihe nostattaa niin suuria tunteita? Turhautuminen jonkin ohjelmiston toimimattomuuteen ja siitä johtuva ajan- ja energianhukka on toki legitiimi syy hermostua, mutta välillä keskustelusta tuli mieleen eri uskontokuntien yritys käännyttää lukijat oman suuntauksensa kannattajiksi.

Samaa vastakkainasettelua on tvt:n opetuskäyttöön liittyvässä keskustelussa ylipäänsä. Viime keväänä Petteri Wellingin paljon keskustelua herättänyt kirjoitus oli pahalta tuntunut näpäytys tvt:ta ja oppilaslähtöisiä työtapoja aktiivisesti käyttävälle opettajalle. Vastaavaan ilmiöön olen törmännyt muissakin somen ryhmissä, kahvipöytäkeskusteluissa sekä pitämissäni koulutuksissa. Varsinkin tieto-ja viestintätekniikan opetuskäytön alkutaipaleella kohtasin raivoisaa kritiikkiä sähköisiä työtapoja kohtaan. Internet tuntui olevan seuraava perkeleestä ja tvt:ta hyödyntävä opiskelu synonyymi wikipediasta plagioimisen kanssa, näin kärjistettynä. Toisaalta olen ollut mukana tilaisuuksissa, joissa tvt-uskovaiset hurraavat uusille appseille ja tunnelma lähenee herätyskokousta, paholainen on vain tällä kertaa opettajajohtoinen opetus.

Rohkenen epäillä, että juuri tällainen polarisoituminen ja syvien leirien syntyminen on haitallisinta tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksien laajalle toteutumiselle. Tilanne on koulukentällä tällä hetkellä se, että kärkijoukko kiitää omassa maailmassaan, vertailee eri appseja, toteuttaa oppilaslähtöisiä, tvt:ta hyödyntäviä projekteja ja keskustee kaikesta tästä somen ryhmissä, mutta iso joukko opettajia ottaa haparoivia alkuaskelia, ja pohtii huolestuneena, joutaako kaikki vanha romukoppaan?

Ei jouda. Mielestäni haitallisin viesti, jonka esimiehet / innostuneet kollegat / kouluttajat voivat tvt:n opetuskäyttöä aloittelevalla antaa, on se, että nyt kaikki mullistuu ja muuttuu, millään vanhalla ei enää ole arvoa ja jokainen kurssi on luotava alusta saakka uudelleen. Tällainen viesti on lähinnä lamauttava. Kukaan ei pysty ottamaan montaa uutta välinettä haltuun kerralla tai muuttamaan pedagogista ajatteluaan yhdessä yössä.

Kaikki sen sijaan pystyvät tekemään pieniä kokeiluja, oppimaan niistä ja jakamaan kokemuksiaan kollegoille. Tätä lupaa yritykseen ja erehdykseen meidän pitäisi mielestäni vaalia. Kaiken ei tarvitse olla valmista eikä opettajan aina oikeassa, vaan joskus on lupa lähteä seilaamaan keskeneräisellä laivalla ja rakentaa sitä matkalla valmiiksi olosuhteiden mukaan. Tällaisen ilmapiirin luomisesta hyötyisivät niin ne vasta-alkajat kuin pidemmälle kokeiluissaan ehtineet. Kun Welling kirjoituksessaan keväällä suomi oppilaslähtöisiä menetelmiä, itselläni oli samaan aikaan takana monella tavalla pieleen mennyt tvt:ta hyödyntävä yhteisöllisen oppimisen projekti. Mietin, pitääkö minun hymyssä suin vakuuttaa valitsemani tien toimivuutta ja erinomaisuutta, siksi että satun olemaan tällä “puolella”?

Eihän pidä! Ja jos niin tekisin, tekisin samalla hallaa sähköisten työtapojen kehittämiselle kaikkinensa. En osaa enkä tiedä kaikkea ja kyllä, tvt:n opiskelukäyttöön liittyy monia haasteita ja välillä tulee turpaan oikein kunnolla. En silti usko uutta syntyvän ilman rohkeaa kokeilemista. Miksi kriitikot ja tvt-innokkaat eivät voisi yhdessä miettiä, kuinka kehittää tvt:ta hyödyntäviä työtapoja paremmiksi? Marjo Tawast kirjoittikin tästä osuvia huomioita blogissaan. Hanna-Leena Ottelin ja Kalle Nieminen puolestaan kirjoittivat Helsingin Sanomissa samasta aiheesta julkisten hankkeiden ja palveluiden näkökulmasta otsikolla Kokeilu on ketterä tapa testata uudistuksia. Toivon samanlaisen ajattelun juurtuvan kouluunkin. Ideaalissa tilanteessa tvt:n vastustamiseen tai sen yksisilmäiseen hehkuttamiseen käytettävä energia kanavoitaisiin työtavoista ja pedagogiikasta keskustelemiseen ja menetelmien kehittämiseen.

Mitä tulee alussa mainitsemaani taistoon eri ohjelmistojen ja oppimisympäristöjen välillä, olen taipuvainen ajattelemaan, että vähemmän on enemmän. Varsin rikasta tvt-pedagogiikkaa voi harjoittaa parilla yksinkertaisella välineellä, eikä alkuun pääsemisessä merkillä juuri ole väliä. Sekä tulevaisuuden työelämää että sähköisiä yo-kirjoituksia ajatellen suuri tavoite taitaa olla se, että harjaannuttaminen tvt:n käyttöön ei olisi vaan muutaman pioneeriopettajan harteilla , vaan suomalaisopettajat alkaisivat laajemmin hyödyntää tvt:n mahdollisuuksia ja oppilaat sosiaalistuisivat aiempaa oppilaslähtöisempään, tutkivampaan ja yhteisöllisempään opiskelukulttuuriin. Yksittäisen opettajan ei tvt-polun alkuvaiheessa mielestäni kannata kokea suurta stressiä siitä, mikä se ideaalein ja kaikenkattavin väline tähän olisi. Sellaista ei ehkä olekaan tai taloudellisista tai muista syistä sitä ei juuri omassa kunnassa ole saatavilla. Arvokasta on miettiä ensin niitä pedagogisia tavoitteita ja valjastaa saatavilla oleva väline, joko koulun tarjoama tai netistä vapaasti saatava, tavoitteen palvelemiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>