Category Archives: Filosofia

Storybird

Tein pienen ajatuskirjasen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön aloittamisesta Storybirdilla. Suomen kieli tuottaa palvelussa vähän hankaluuksia, sillä vain englanninkieliset otsikot hyväksytään, mutta muuten tuntuu hauskalta tavalta visualisoida jotain sisältöä. En mielellään käytä kirjautumista vaativia ohjelmia (paitsi Google ja Facebook, jotka monilla jo ennestään) opetuksessa, mutta voisin harkita tänne opiskelijoiden kanssa tunnuksen luomista. Sopisi ainakin filosofian ja elämänkatsomustieodn ryhmätöitä elävöittämään.

Oppimispäiväkirjat netissä ja jakamisen ilo

Olen käyttänyt sähköisiä työtapoja omassa opetuksessani jo kymmenen vuoden ajan. Ohjelmia ja sovelluksia on tullut ja mennyt, välillä on tuntunut että vauhti kiihtyy niin ettei kelkassa pysy, välillä olen ahmimalla omaksunut tvt-maailman uusia juttuja ja soveltanut niitä käytäntöön. Tvt:n suurin lisäarvo ja ilo oppimiselle on mielestäni kuitenkin edelleen se sama juttu kuin kymmenen vuotta sitten: opiskelijoiden mahdollisuus jakaa tuotoksiaan sekä opettajalle että erityisesti muille opiskelijoille. Opiskelijat ovat iloinneet ja hyötyneet mahdollisuudesta päästä näkemään ja kommentoidaan muiden töitä, olivat ne sitten miellekarttoja, esseitä, videoita, ryhmä- tai yksilötöitä, oppimispäiväkirjoja… Alustat tuotosten jakamiseksi ovat vaihdelleet Pedanetista blogiin ja Moodlesta Facebookiin mutta perusidea on sama: oppiminen syventyy ja ajattelu kehittyy, kun näkee toisten opiskelijoiden tavan hahmottaa opittava asia.

Erityisen hedelmällistä jakaminen on mielestäni ollut filosofian ja elämänkatsomustiedon kursseilla, joissa minulla ei ole ollut perinteistä koetta lainkaan käytössä. Sen sijaan opiskelijat ovat kirjoittaneet oppimispäiväkirjaa verkkoon koko kurssin nähtäville. Oppista on kirjoitettu useammassa osassa, niin että opiskelijat voivat seurata omaa ja toistensa oppimista koko kurssin ajan, ei vain loppuvaiheessa.

Toisinaan oppiksiin on kertynyt kymmenien viestien kommenttiketjut ja väittely aiheiden ympärillä on ollut kiihkeää, toisinaan verkkoympäristö on ollut hiljainen, mutta kaikissa tapauksissa opiskelijat kertovat lukevansa toistensa oppiksia aktiivisesti, vaikka siihen ei varsinaisesti velvoitettaisikaan. Uteliaisuus voittaa ja toisten ajatuksia lukiessa viilaa huomaamatta omaakin ajatteluaan, poimii ideoita ja hoksaa ehkä uusia tapoja hahmottaa opiskelun kohteena olevia kysymyksiä. Toisinaan järjestän kursseilla parit, joiden tehtävänä on kommentoida toistensa oppiksia. Joskus osa oppista voi olla jotain muutakin kuin tekstiä, kuten kuvaa, videota tai vaikka Prezi-esitystä.

Tässä vielä ohjeet oppikseen, joita käyn ensimmäisillä kursseilla filosofian ja et:n opiskelijoiden kanssa läpi:

et ja oppis

Canva!

 

canva

Tässä helteen hiillostuksessa palauttelen ajatuksia lempeästi työasioihin ja viileisiin kesäkuun päiviin, jolloin tein tuttavuutta Canvan kanssa. Marja Oilinki (kiitos Marja!) esitteli tämän suunnitteluohjelman minulle viime keväänä.

Canvalla voi siis suunnitella esimerkiksi julisteita, powerpoint-esitysten pohjia, blogipohjia, kutsu- tai onnittelukortteja, esitteitä ja Facebookin taustakuvia. Mahdollisuuksia privaattikäyttöönkin on siis paljon, mutta opetusta ajatellen juju on juuri mahdollisuudessa suunnitella visuaalisesti houkuttelevia, informatiivisia ja selkeitä pohjia esimerkiksi muistiinpanoille tai vaikkapa opetusvideoille (tästä lisää seuraavassa postauksessa!).

turv.toimijoita4

 

Elämme visuaalisessa maailmassa, mutta opetusmateriaalin tekeminen selkeäksi mutta samalla visuaalisesti houkuttelevaksi ei ole (ainakaan minulle!) ihan helppo juttu. Liian usein turvana on vain Powerpointin peruspohjat, joihin esim. allekirjoittaneella on paha taipumus lykätä ihan liikaa tekstiä. Canva voisi olla apu ei-niin-visuaaliselle opelle, joka haluaa visuaalistaa viestinsä helposti. Powerpoint-sulkeisten tekstiorjuudesta olen yrittänyt pyristellä irti, mutta usein tuntuu, että opettajajohtoisella tunnilla olisi mukavaa olla jotakin ryhdistävää ja katseet kokoavaa siellä screenillä. Se jokin voisi olla muistiinpanodiat pelkästään kuvallisessa muodossa, vaikkapa tällä Canvalla taiteiltuna. Suunnitteilla on tehdä ainakin yhteiskuntaoppiin pelkästään kuvallisia dioja, joihin sitten yhdessä lähdetään rakentamaan sitä tarinaa ja tietoa päälle. Mahdollisuuksia olisi tietenkin myös ryhmätöihin: opettaja tekee kuvasetin, joihin oppilaat sitten ryhmissä kirjoittavat tekstin tai puhuvat selostuksen.

Käytännössä homma siis etenee näin: Canvaan luodaan tili, jonka jälkeen esityksen, julisteen tms. pääsee luomaan. Lopuksi tallennetaan, joko kuvana tai pdf-muodossa. Kuvat voi sitten hakea omalta koneelta haluamaansa jatkokäyttöön.

Niin kuin monissa muissakin ohjelmissa, Canvassa perusjutut ovat ilmaisia, mutta rahalla saa lisää ominaisuuksia. Ilmaisversiossakin on käytössä satojatuhansia kuvia, symboleita, graafisia malleja jne., joten rajana Canvalla taiteilussa on lähinnä mielikuvitus.