Category Archives: Ohjelmat ja sovellukset

WordDive – koukuttavaa kielenopiskelua

Rakastan vieraita kieliä. Puhun useampaa kieltä sujuvasti (huom., en välttämättä oikein), koska minulta puuttuu jokin häpeägeeni, joka laittaisi miettimään liikaa. Matkoilla haluan ensimmäiseksi selvittää kiitos-missä-anteeksi-saisinkolaskun-setit paikallisella kielellä. Kerran söin Puolassa vuoren rahkatäytteisiä makeita pierogeja lounaaksi, kun en suostunut katsomaan englanninkielistä menua. Espanjassa päädyin asturialaiseen sairaalaan saksa-espanja-tulkiksi saksalaiselle pyhiinvaeltajalle. Into vieraiden kielen puhumiseen on siis tuonut eteen kokonaisia maailmoja: erilaisia ihmisiä erilaisine maailmankuvineen, ihmeellisiä kohtaamisia, uusista kirjoista ja elokuvista puhumattakaan.

Mutta oli into kuinka kova tahansa, ilman harjoitusta ja ylläpitoa kielitaito hiipuu. Tänä syksynä päätin elvyttää vanhan rakkauteni saksan kieleen. Sain tilaisuuden testata suomalaista kielenopiskelusovellusta WordDivea. Tämän postauksen kirjoitan siis oppilaana, en opettajana.

WordDive_logo

WordDivella kieltä opiskellaan pelinomaisesti, sekä näkö- että kuuloaistia hyödyntäen. Sovelluksessa voi valita aloitustasonsa sekä myös nopeuden, jolla peli antaa tehtäviä. Ideana on treenata tiettyjen sanojen, rakenteiden tai kirjoitusasujen hallintaa niin että ne siirtyvät pysyvään muistiin ja vapauttavat työmuistin käsittelemään ylemmän tason asioita, kuten lauserakenteita ja ilmaisutapoja. Sovellus optimoi tarvittavan toiston määrän jokaiselle henkilökohtaisesti – peli siis mukautuu pelaajan taitotasoon.

Saksani on ruosteessa, mutta pystyn kuitenkin lukemaan yksinkertaisen sanomalehtiartikkelin tai juttelemaan kuulumisista. Aloitin WordDiven Helppo peli –vaihtoehdosta. Aluksi peli tuntuikin hieman liian simppeliltä – tehtävänä on klikata ruudulle ilmestyvään kuvaan sopivaa sanaa. Kun tajusin säätää vauhtia nopeammaksi, peli kävi mielekkäämmäksi. Itse asiassa klikkailu oli niin koukuttavaa, että muutamana iltana oli vaikeuksia päästä nukkumaan, kun piti kokeilla vielä yksi kierros… iPad_3

Pääharjoitus –vaihtoehto on huomattavasti haastavampi tehtävämuoto. Huomasin, että olin aika hukassa sanojen sukujen ja oikeiden kirjoitusasujen kanssa vuosien tauon jälkeen. Pääharjoituksessa kuvissa esiintyviä sanoja kirjoitetaan itse ja lisäksi sanan pääsee näkemään ja kuulemaan jossain kontekstissa. Lauseet, joissa sanat esiintyivät, olivat minun tasolleni juuri sopivia: ei liian vaikeita, mutta kuitenkin sellaisia, jotka opettivat tai palauttivat mieleen myös jotain kieliopista tai lauserakenteista. Italianopettajaystäväni kokemus italian alkeiden vastaavasta pelistä oli puolestaan se, että kontekstilauseet olivat aloittelijalle liian hankalia, eivätkä siis tukeneet uuden sanan oppimista.

WordDive sopii mainiosti ainakin kaltaiselleni aikuiselle, joka haluaa palauttaa mieliin jo unohtumaan päässeen kielen, mutta jolla ei ole aikaa mennä kielikurssille. Opiskelu mobiilisovelluksen avulla onnistuu kotisohvalla, bussissa tai lapsia harrastuksista odotellessa ja harjoittelu on mielekästä, vaikka aikaa olisi vain 10 minuuttia. Syvemmän kielitaidon saavuttaminen vaatii rinnalle toki sanomalehtiä, televisio-ohjelmia ja aitoa keskustelua opittavalla kielellä, mutta sovellus herättelee mukavasti kielen oppimisen maailmaan, treenaa perussanavarastoa ja antaa itsevarmuutta avata suunsa. Mielenkiinnolla kokeilisin myös sellaisen kielen kanssa, jossa täytyy lähteä aivan alkeista liikkeelle.  Joululahjalistallani onkin ranskan tai italian kurssipaketti :) .

landscape_650

Storybird

Tein pienen ajatuskirjasen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön aloittamisesta Storybirdilla. Suomen kieli tuottaa palvelussa vähän hankaluuksia, sillä vain englanninkieliset otsikot hyväksytään, mutta muuten tuntuu hauskalta tavalta visualisoida jotain sisältöä. En mielellään käytä kirjautumista vaativia ohjelmia (paitsi Google ja Facebook, jotka monilla jo ennestään) opetuksessa, mutta voisin harkita tänne opiskelijoiden kanssa tunnuksen luomista. Sopisi ainakin filosofian ja elämänkatsomustieodn ryhmätöitä elävöittämään.

Yksilöllisen oppimisen polkua Thinglinkin avulla

Nina Rantapuun innoittamana olen viime päivinä näperrellyt Thinglinkilla yksilöllisen oppimisen polkua yhteiskuntaopin kurssille. Thinglinkin idea on siis yksinkertaisesti se, että kuvaan (valokuvaan, piirrokseen, miellekarttaan….) voi upottaa linkkejä, joiden takana voi sitten olla kaikenlaista sisältöä. Tässä tein ensin Canvalla värikkään polun, jota pitkin opiskelija etenee ja Thinglinkilla yhdistin polkuun dioja, testejä, videoita, tekstisivuja ym. opiskelussa tarvittavaa materiaalia. Käytännön kokemuksia saan vasta syysloman jälkeen, mutta tässä tuotos jo jakoon:

Oppimisen palveluiden top 10

Matleena Laakso haastoi äänestämään kymmenen parasta oppimisen työkalua. Jane Hart kerää vuoden 2014 top 100 -listaa parhaillaan. Valintani (ei paremmuusjärjestyksessä) kymmeneksi parhaaksi oppimisen työkaluksi ovat niitä, joita myös käytän eniten.

1. Google Drive

Ilman tätä en tulisi toimeen. Muistiinpanoni, diani, kurssisuunnitelmani ja opiskeluohjeeni ovat täällä ja täältä niitä jaan ja linkitän sopiviin paikkoihin. Käytän Google Drivea, kun tarvitsen yhteismuistiinpanoalustan opiskelijoille kurssin ajaksi tai vaikkapa itsearviointitaulukon koko ryhmälle yksilöllisen oppimisen projektiin. Google Drivessa ollaan tehty prosessiesseitä, ryhmätöitä, tutkimusprojektin ideointia sekä sähköistä portfoliota.

2. Todaysmeet

Käytän Todaysmeetia paljon sen helppouden vuoksi. Kurssin alussa ennakko-odotusten kartoitusta, uuden aiheen tiimoilta mieleen nousevia kysymyksiä, hätätilanteessa vaikka pariväittelyn areenana (kun Moodle-tunnukset on olleet hukassa tai muut vaihtoehdot muuten vain pettäneet)…Parasta oli, kun opiskelijat spontaanisti loivat Todaysmeettiin huoneen, jonne he keräsivät argumentteja luokassa kasvokkain käytävää väittelyä varten. Koko 15 opiskelijan ryhmä ei olisi päässyt yhtä aikaa ääneen, mutta verkossa valmistelu onnistui, vaikka itse väittely suullisesti käytiinkin.

3. Facebook

Ehdoton erityisesti ammatillisen verkostoitumisen ja kollegiaalisen tuen välineenä! Viime vuonna suljetut ryhmät olivat myös opiskelijoiden kanssa käytössä, ja mahtava etu perinteisiin oppimisympäristöihin verrattuna oli opiskelijoiden tavoittamisen helppous. Facebookin ryhmään linkkaamani uutinen tai lehtijuttu keräsi puolessa tunnissa kommentteja, kun taas perinteisissä oppimisympäristöissä saan huhuilla yksikseni.

4. Explain Everything

Olen käyttänyt tähän mennessä itse opetusvideoiden / videoluentojen tekoon, mutta tällä viikolla kokeilussa on ensimmäinen projekti, jossa opiskelijat tekevät EE:lla videon. Sytyin tälle hitaasti, mutta nyt olen aivan ihastunut helppouteen – ilman tällaista työkalua ei minunlaiseni ei-nörtti onnistuisi varmaan videoita tekemään.

5. YouTube

Sekä materiaalipankkina (esim. Crash Course to World History) että omien ja opiskelijoiden videoiden julkaisukanavana. Kun aloitin julkaisemisen YouTubeen, ei tarvinnut enää miettiä, onko video liian iso esim. Moodlessa jaettavaksi. Tarvittaessa tilin saa salaiseksi, hyvä plussa opetuskäytössä.

6. WordPress

Olisin valinnut tähän blogit ylipäänsä, mutta koska jokin täytyi nimetä, otin WordPressin, jolla tämäkin blogi on tehty. Blogit ovat Facebookin ohella toinen kollegiaalisen tuen, vinkkien jaon, uuden oppimisen ja kokemusten reflektoinnin areena. Opiskelijoiden kanssa ollaan myös yhteiskuntaopin kurssilla kirjoitettu blogia ja saatu koulun ulkopuolisia kommentoijia.

7. Evernote

Aina mukana kulkeva muistio opetusideoille, linkkivinkeille, kuville…Suunnittelen ja jaan Evernoten kautta myös tehtäviä opiskelijoille. Kuvien upotus esim. dokumenttitehtävään onnistuu mielestäni paremmin kuin Google Drivessa. Iloitsen myös siitä, että monet opiskelijat ovat alkaneet itsenäisesti käyttää Evernotea sähköisenä portfolionaan, johon tekevät kaikki opiskelutyöt ja sitten linkkaavat niitä tarvittaessa vaadittaviin paikkoihin jaettavaksi.

8. Padlet

Tyhjä seinä verkossa :) Käytän paljon 2-5 hengen ryhmien yhteismuistiinpanojen areenana esimerkiksi luennon tai videonkatselun yhteydessä. Kaikkien kontribuution näkee yhdellä vilkaisulla, mukaan saa kuvia ja muistiinpanolaatikoita voi järjestellä mieleisekseen kokonaisuudeksi jälkeenpäin.

9. Popplet

Tähänkin olisin valinnut oikeastaan sähköiset miellekarttaohjelmat ylipäänsä, mutta meillä opiskelijat ovat ottaneet Poppletin omakseen ja tekevät sillä selkeitä, helposti jaettavia miellekarttoja.

10.  Twitter

Ennen kaikkea ammatillisen verkostoitumisen välineenä ja uusimpien koulu- ja tvt-uutisten aarreaittana. Nyt kun hashtagien ihmeellinen maailma alkaa kunnolla avautua, myös suoraan yhteiskuntaopin opetuksessa opiskelijoiden kanssa.

Moodle ja Pedanet ovat paljon käyttämiäni työkaluja, jotka eivät listalle päässeet. Moodle ja Pedanetin vanha versio kankeuden vuoksi ja uusi Pedanet (epäreilusti!) siksi, että se on minulla vasta kokeilussa, enkä voi siitä vielä hyvää arviota tehdä. Jokin oppimisympäristö on mielestäni kuitenkin välttämätön, sillä koen, että tarvitaan yksi selkeä paikka, johon allaolevilla työkaluilla tehty työ kootaan yhteen. No, Facebookin suljettu ryhmä on toimittanut myös kurssin oppimisympäristön virkaa, joten yksi oppimisympäristökin on tavallaan listalla.

Linkatkaa omia listojanne kommenttikenttään tai Facebookin ryhmään Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa! Olisi mielenkiintoista nähdä suomalaisten opettajien suosikkityökaluja ja erityisesti perusteluja niille.

Morfo ja puhuvat päät

Historian 4. kurssin aloitusta käsittelevässä postauksessa mainitsin Morfo-videot, joita kurssin alussa teimme. Tässä viimein postaus näistä lystikkäistä puhuvista päistä.

Morfo on siis sovellus, jolla kasvokuvan saa liikkumaan ja puhumaan (ja halutessaan tanssimaan, rokkaamaan, säkenöimään tähtiä ja muuta sellaista…). Tarvitaan vain edestä päin otettu valokuva tai maalaus kasvoista. Ohjeistin opiskelijoita etsimään kuvan Wikimedia Commonsista, josta löytyy täysin vapaita tai koulutuksellisiin ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin vapaasti käytettäviä kuvia.

Olen käyttänyt Morfoa kahdella historian kurssilla nyt niin, että kurssin alussa on tehty Morfo-videot kurssin ajanjaksoon liittyvistä merkkihenkilöistä kolmen hengen ryhmissä. Videoita on katseltu kurssin etenemisen mukaan aina sopivissa kohdissa. Hyviä puolia tässä tavassa on mielestäni ollut.

- opiskelijat pääsevät toiminnallisesti virittäytymään kurssin aiheisiin

- videon teko harjaannuttaa monia taitoja tiedonhausta ryhmätyöskentelyyn ja luovuuteen

- videoiden teko on hauska ja motivoiva alkusysäys kurssille

- yhden oppitunnin (70min.) panostuksella saadaan innostavaa materiaalia koko kurssille

Videot olemme tehneet koulun iPadeilla, joita olen saanut luokkaani käyttöön 10 kappaletta. Riittivät hyvin 33 opiskelijan ryhmälle :). Tehtävänantona oli laittaa ryhmälle määrätty historian henkilö esittäytymään max. kahden minuutin videolla. Puheeseen piti sisällyttää henkilön keskeiset ajatukset / teot / merkitys Suomen historiassa. Morfo on niin helppokäyttöinen, ettei mitään yhteistä opastusta tekniikkaan ole tarvittu, vaan opiskelijat katsoivat innoitukseksi tämän ohjevideon


 

 

ja ryhtyivät suoraan töihin. Kiersin sitten tarvittaessa auttamassa ryhmiä. Morfolla voi äänittää vain 30 sekunnin pätkiä, joten lopuksi pätkät yhdistettiin iMoviella, joka on myös todella helppokäyttöinen. Julkaisin videot omalla YouTube-tilillä ilman opiskelijoiden nimiä (mutta heidän luvallaan). Tässä parin ryhmän taidonnäytteet:

 

 

Wordle – sanapilvistä ja kurssien aloituksista

Tagcloudeja, sanapilviä, niitä tuntuu leijailevan joka puolella! Mitä iloa sanapilvestä voisi opetuksessa olla? Missä käytännön tilanteissa niitä voisi leijailla katseltavaksi ja miten niitä tehdään?

Tutustuin Wordleen noin vuosi sitten. Kuten aiemmissa postauksissa olen maininnut, olen äärimmäisen ei-visuaalinen ihminen, joten ilahduin aina valmiista palveluista, jotka auttavat törppöä tuottamaan jotain kaunista ja kiinnostavaa. Wordle tuottaa tekstistä tai sanalistasta sanapilven sillä periaatteella, että eniten tekstissä esiintyneet sanat näkyvät isoimpana ja harvemmin esiintyvät pienemmällä.

Tällä viikolla olen käyttänyt sanapilviä kurssin aloituksissa sekä historian 2. että 4. kurssilla.  Kurssin aiheisiin on orientoiduttu pienryhmäkeskustelussa. Hi2-kurssilla opiskelijat ovat pohtineet eurooppalaisuutta tai eurooppalaista kulttuuria kuvaavia sanoja, hi4-kurssilla Suomen historian keskeisiä ilmiöitä tai tapahtumia. Kukin ryhmä on listannut noin viisi, kirjannut ne verkkoalustalle (itse käytin tässä Todaysmeet:ia) ja siirtynyt sitten toiseen orientoitumistehtävää. Minä olen sillä välin syöttänyt opiskelijoiden listaamat sanat Wordleen ja sitten olemme päässeet yhdessä tarkastalemaan sanapilviä ja analysoimaan sitä, miksi jokin sana tai käsite on noussut muita suuremmaksi. Tälläisiä sanapilviä leijaili mun luokassa tänään:

 

wordle hi2

wordle hi4

 

Wordle on helppo tehdä ja toimii mielestäni hyvin kurssin aloituksessa katseenvangitsijana, ajatusten suuntaajana ja keskustelun herättäjänä. Olisi kiva kuulla, jos teillä lukijoilla on muita pedagogisia idiksiä sanapilvien hyödyntämiseen :).

Ideapaketti kurssin aloituksiin, esimerkkinä hi4

Nyt helteisen loman jälkeen tuntuu hurjalta ajatukselta että kohta pitäisi olla kursseilla jo täysi vauhti päällä…Ideoin tässä pehmeää aloitusta historian 4. kurssille (käsittelee Suomen historiaa 1800-1900-luvuilla), mutta kuitenkin sellaista, joka jo tehokkaasti virittäisi ajatukset kurssin aiheisiin. Toivelistallani oli tekemistä, keskustelemista, yhdessä ideointia ja kollektiivista kesähorroksesta heräämistä. Tällaiseen aloitussettiin hi4-kurssille päädyin (toteutuksesta ja lopputuloksista kerron sitten myöhemmin!):

1. Sanapilven tekeminen Wordlella Suomen parin viime vuosisadan historian keskeisimmistä asioista. Opiskelijat siis pohtivat pareittain vähintään viisi asiaa (jokainen yhden sanan muodossa), jotka ovat olleet tärkeitä/keskeisiä/merkityksillisiä Suomen historiassa ja kirjoittavat nämä sanat esim. Todaysmeetin huoneeseen tai Padletin seinälle. Ope kerää sanat ja syöttää ne Wordlelle, sillä välin kun opiskelijat:

2. Miettivät lauluja/musiikkikappaleita, jotka jollain tavalla liittyvät Suomen historiaan. Tehtävänä on miettiä ryhmässä ja kertoa sitten muille, mihin Suomen historian aikaan/tapahtumaan biisi liittyy ja mikä sen sanoma on. Viime vuonna annoin valmiiksi kolme biisiä analysoitavaksi, jännää nähdä, mitä opiskelijoiden omasta mielestä nousee. Oolannin sota, Finlandia, Rekkamies? Siltä varalta, että kesämoodi on tiukasti päällä ja ehdotuksia ei tule, annan analysoitavaksi esimerkiksi nämä:

3. Biisien jälkeen tutkitaan sanapilveä ja yhdessä pohditaan, miksi jotkut sanat (luulen että esim. sota) nousevat muita isommiksi. Tässä tausta-apuna Pilvi Torstin Suomalaiset ja historia

4. Morfo-videoiden teko suomalaisista merkkihenkilöistä. Tästä lisää seuraavassa postauksessa!

Canva + Explain Everything = esteettisempiä opetusvideoita?:

Flipped Learning eli suomalaisena sanahirviönä käännetty opetus, ja siihen olennaisena osana liittyvät opetusvideot, ovat herättäneet minussa monenlaisia ajatuksia viimeisen vuoden aikana. Niistä muista lisää myöhemmin, mutta tässä pohdintaan ensimmäinen:

Kuinka tehdä visuaalisesti hienoja, tai edes kiinnostavia opetusvideoita niin, että a) siihen ei kuluisi tolkuttomasti aikaa ja b) visuaalisuus syntyisi LUVALLISIN keinoin. Videoiden kanssa näpertelyynhän saa kulumaan pohjattomasti aikaa ja opettaja voi halutessaan vaikka näytellä puvustettuna historian kohtauksia, mutta koska kaupassa on käytävä, lasten hampaat pestävä ja muitakin töitä tehtävä, kaipaisin kohtuullisen nopeaa ja helpohkoa menetelmää. Helppoa ja nopeaa olisi tietenkin imutella aiheeseen liittyviä kuvia ja grafiikoita netistä ja puhua selostus niiden päälle, mutta koska tekijänoikeuslaki, niin ei.

Nyt saatan olla väärässä (korjaatkaa toki, jos näin on!), mutta useimmilla opetusvideoita tekevällä käytössä olevan Explain Everythingin peruspohjat tekstiin yhdistettynä ovat hieman tylsiä. Niin hienosti en osaa piirtää, enkä siististi padilla kirjoittaa, että voisin ruudun liikettä nauhoittamalla tehdä edes siedettävää opetusvideota. Mikä siis neuvoksi? Itse äkkäsin apuun edellisessä postauksessa esittelemäni Canvan. Tässä harjoitusversio Canvan ja Explain Everythingin yhdistämisestä, aiheena turvallisuuspolitiikka:

Suunnittelin siis Canvalla turvallisuuspolitiikkaan liittyviä pohjia, lähinnä kuvien ja infografiikan muodossa, tallensin ne kuvina, toin Explain Everythingiin ja puhuin selostuksen päälle. Nyt tekeillä on samanlainen (lyhyempi!) opetusvideo lain synnystä.

Olen kuullut, että myös uudessa Powerpointissa selostuksen voisi äänittää diojen päälle, ja käytössä olisi näin Powerpointin esitysgrafiikka? Jos jollakin on kokemuksia tästä, jakakaa ihmeessä niitä kommenttiosiossa! Ja muutenkin olisi kiva kuulla ajatuksia siitä, kuinka opetusvideoista saisi selkeitä ja visuaalisesti kiinnostavia kohtuullisella vaivalla?

Canva!

 

canva

Tässä helteen hiillostuksessa palauttelen ajatuksia lempeästi työasioihin ja viileisiin kesäkuun päiviin, jolloin tein tuttavuutta Canvan kanssa. Marja Oilinki (kiitos Marja!) esitteli tämän suunnitteluohjelman minulle viime keväänä.

Canvalla voi siis suunnitella esimerkiksi julisteita, powerpoint-esitysten pohjia, blogipohjia, kutsu- tai onnittelukortteja, esitteitä ja Facebookin taustakuvia. Mahdollisuuksia privaattikäyttöönkin on siis paljon, mutta opetusta ajatellen juju on juuri mahdollisuudessa suunnitella visuaalisesti houkuttelevia, informatiivisia ja selkeitä pohjia esimerkiksi muistiinpanoille tai vaikkapa opetusvideoille (tästä lisää seuraavassa postauksessa!).

turv.toimijoita4

 

Elämme visuaalisessa maailmassa, mutta opetusmateriaalin tekeminen selkeäksi mutta samalla visuaalisesti houkuttelevaksi ei ole (ainakaan minulle!) ihan helppo juttu. Liian usein turvana on vain Powerpointin peruspohjat, joihin esim. allekirjoittaneella on paha taipumus lykätä ihan liikaa tekstiä. Canva voisi olla apu ei-niin-visuaaliselle opelle, joka haluaa visuaalistaa viestinsä helposti. Powerpoint-sulkeisten tekstiorjuudesta olen yrittänyt pyristellä irti, mutta usein tuntuu, että opettajajohtoisella tunnilla olisi mukavaa olla jotakin ryhdistävää ja katseet kokoavaa siellä screenillä. Se jokin voisi olla muistiinpanodiat pelkästään kuvallisessa muodossa, vaikkapa tällä Canvalla taiteiltuna. Suunnitteilla on tehdä ainakin yhteiskuntaoppiin pelkästään kuvallisia dioja, joihin sitten yhdessä lähdetään rakentamaan sitä tarinaa ja tietoa päälle. Mahdollisuuksia olisi tietenkin myös ryhmätöihin: opettaja tekee kuvasetin, joihin oppilaat sitten ryhmissä kirjoittavat tekstin tai puhuvat selostuksen.

Käytännössä homma siis etenee näin: Canvaan luodaan tili, jonka jälkeen esityksen, julisteen tms. pääsee luomaan. Lopuksi tallennetaan, joko kuvana tai pdf-muodossa. Kuvat voi sitten hakea omalta koneelta haluamaansa jatkokäyttöön.

Niin kuin monissa muissakin ohjelmissa, Canvassa perusjutut ovat ilmaisia, mutta rahalla saa lisää ominaisuuksia. Ilmaisversiossakin on käytössä satojatuhansia kuvia, symboleita, graafisia malleja jne., joten rajana Canvalla taiteilussa on lähinnä mielikuvitus.