Category Archives: Mastery Learning

Yhdessä opettamisesta

Yhdessä opettaminen on ollut ehdottomasti yksi meneillään olevan ilmiökurssin parhaista jutuista. On ollut ilo suunnitella kurssin kulku, valmistella materiaalia, fiksata aikatauluja lennossa, neuvotella etenemistavasta ja välillä pyöriä yhtä aikaa luokassa kollegan kanssa, sen sijaan että tekisi tämän kaiken yksin. Kiitos siis Kaisalle, superinnovatiiviselle opekumppanille!

(Lukio-)opettajan työ on oikeastaan hämmästyttävän yksinäistä puurtamista. Luokan ovet pysyvät kiinni ehkä enemmän tavan ja tottumuksen voimasta kuin sen vuoksi että opettajat olisivat erityisen vastentahtoisia jakamaan ideoitaan? Mutta eikö ole hieman outoa, että siinä missä monilla muilla aloilla työ suunnitellaan ja toteutetaan tiimeissä, opettaja hoitaa homman pääosin yksin? Anne Rongas esitti viime syksynä ilmiökurssilla tärkeän pointin: opettajuus on ammatti, jota lapset ja nuoret havainnoivat arjessaan eniten. Ja millaisen kuvan työelämästä opettajuus antaa? Sen, että töitä tehdään yksin, keneltäkään ei voi kysyä ja itse pitää olla aina oikeassa? Tätä ongelmaa yhteisopettajuus voisi lähteä murtamaan. Peruskoulun puolella yhteisopettajuus tai samanaikaisopettajuus onkin yleistynyt ja Itä-Suomen yliopisto on tekemässä aiheesta tehdään tutkimusta. En ole etsinnöistä huolimatta kuitenkaan löytänyt verkosta lukio-opettajien kokemuksia yhdessä opettamisesta. Pari opettajaopiskelijoiden tekemää raporttia (toisessa yhteisopettajuus kirjallisuuden, toisessa filosofian opetuksessa) tuovat kyllä aiheeseen kiinnostavia näkökulmia, ja osoittavat että tällaisia kokeiluja ainakin opettajankoulutuspuolella tehdään.

Pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan yhteisopettajuutta muutama vuosi sitten, kun ohjasin opettajan pedagogisia opintoja täydennyskoulutuksena tekevää opetusharjoittelijaa. Sen sijaan, että harjoittelija olisi hiljaa observoinut luokan takana, tai että minä olisin ulkopuolisena tarkkaillut hänen opetustaan, tunnit muodostuivat aika pian oppilaiden ja kahden tasavahvan open dialogiksi. Välillä täydensimme, välillä kyseenalaistimme, välillä jopa väittelimme, koko ajan hyvässä hengessä. Filosofiaan ja elämänkatsomustietoon tämä tapa sopi tietenkin erityisen hyvin. Olin tyytyväinen, että saimme tilaisuuden mallintaa oppilaille vuoropuhelua, ajattelun tarkentamista, yhdessä toimimista ja rohkeutta heittäytyä luokan eteen toisen aikuisen kanssa, vailla varmuutta siitä, mihin tunnin aikana päädytään.

Nyt olen päässyt kokeilemaan yhteistyötä toisen oppiaineen opettajan kanssa meneillään olevalla yhteiskuntaopin ja englannin yhteiskurssilla. Yhteisopettajuus on luonnollinen osa ilmiöpohjaisen, oppiainerajat ylittävän kurssin järjestämistä ja myös sen toteutumisen edellytys. Pääsen lokakuussa tutustumaan Ylöjärven lukion tiimioppimiseen ja saan vierailulla toivottavasti tietoa siitä, kuinka useamman kuin kahden oppiaineen opettajan suunnittelutyö ja yhdessä toimiminen opetuksessa on järjestetty.

Ilmiöpohjainen oppiminen on kuitenkin vain yksi yhteisopettajuuden pedagogisista mahdollisuuksista. Uskon, että yhteisopettajuus voisi itse asiassa auttaa ratkomaan monia niistä ongelmista, joiden kanssa koulussa tällä hetkellä painitaan. Tässä joitakin ajatuksia:

  1. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö: opettajat kokevat riittämättömyyttä digitalisoitumisen edessä, koko ajan on edessä uusia ohjelmia ja sovelluksia ja aika ja asiantuntemus eivät yksinkertaisesti riitä kaiken hallitsemiseen. Mutta tarvitseeko yhden ihmisen hallita kaikkea? Yhteisopettajuus voisi tarjota mahdollisuuden tvt-taitojen jakamiseen: ota sinä tuo ohjelma haltuun niin minä otan tuon toisen, sitten autetaan toisiamme! En olisi ikinä osannut tehdä vaikkapa tätä opetusvideota yksin, mutta iPadin suvereenisti hallitsevan kaverin kanssa se oli mahdollista.
  2. Aineenhallinta, tiedonhaun taitojen ja tutkivan asenteen opettaminen: illuusio kaiken tietävästä ja hallitsevasta opettajasta alkaa olla jo murtumassa, mutta silti moni nuori ja hieman vanhempikin opettaja tuskailee aineenhallinnan kanssa. Vaikka jatkuvasti lukisin ja päivittäisin tietojani, minä en ainakaan neljän oppiaineen opettajana koskaan koe, että tietäisin tarpeeksi kaikesta. Voisiko yhteisopettajuus auttaa hyödyntämään saman oppiaineen opettajien erilaisia asiantuntemuksen alueita paremmin? Jos minun erikoisalaani on 1800-1900-lukujen aatehistoria ja kollega on perehtynyt sotahistoriaan, oppilaiden kysymykset voisi luokassa ohjautua sille, joka asiasta eniten tietää. Toisaalta ajattelen, että tiedoiltaan epätäydellinen opettaja voi voimaannuttaa oppilaita tutkivaan asenteeseen ja tiedonhaun taitojen kehittämiseen. Nykymaailmassa tietoa ei säilötä päässä eikä edes nahkakantisissa tietosanakirjoissa, vaan sitä poimitaan pieniä pirstaleina maailmalta. Voisiko luokassa olla yhden ehdottoman tiedollisen auktoriteetin sijaan kaksi asiantuntijaa, jotka auttavat ja luotsaavat oppilaita tiedon äärelle ja myös auttavat toisiaan oppilaiden nähden?
  3. Opetusmenetelmien uudistaminen ylipäänsä: Jos on vetänyt 10 vuotta opetusta samalla tavalla, tuntien suunnittelu kollegan kanssa pakottaa miettimään opetusmenetelmiä uudella tavalla. Miksi teemme näin? Miten tämä palvelee oppimista? Kuinka saisimme asiantuntemustamme ja erityisosaamistamme parhaiten hyödynnettyä?
  4. Yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus: Vetäisin mielelläni yksilöllisen oppimisen menetelmään perustuvan kurssin kollegan kanssa. Kuten edellä mainitsin, kaksi luokassa kiertelevää opettajaa yhden sijaan voisi purkaa ajatusta opettajasta oikean totuuden omistajana ja rohkaista oppilaita ottamaan oma oppiminen haltuun.

Kuinka samanaikaisopettajuus lukiossa olisi konkreettisesti mahdollista järjestää? Pienistä lukioista en tiedä, mutta isossa lukiossa lienee mahdollista sijoittaa kaksi samaa kurssia samaan tuntipaikkaan, vierekkäisiin luokkiin tai yhteen isoon tilaan? Aloitus ja tietyt kohdat kurssista voitaisiin opiskella yhdessä, mutta muuten iso ryhmä voisi jakautua pienemmiksi tiimeiksi, joita kaksi opettajaa voisi sitten vaihtelevasti ohjata.

Onko teillä kokemuksia yhteisopettamisesta lukiossa, tai sen mahdollistavista järjestelyistä?

 

Lisää kokemuksia yksilöllisestä oppimisesta

Yhteiskuntaopin kurssi, jolle askartelin yksilöllisen oppimisen polun Thinglinkin avulla, on nyt paketissa ja on aika jakaa kokemuksia. Mukana myös notes to self, eli mitä ensi kertaa varten tulisi huomioida / opetalla / selvittää / tehdä eri lailla.

1. Sekä minä opettajana että opiskelijat nauttivat tuntien kiireettömästä ja rauhallisesta tunnelmasta. Alun ohjeistushässäkän jälkeen rytmi muotoutui ja tunnin alussa opiskelijat alkoivat itsenäisesti töihinsä, minä kiertelin auttamassa ja otin joka tunti jonkin pienryhmän erilleen omaan opetustuokioon. Pienryhmätyöskentely (3-4 opiskelijaa) oli tehokasta: saimme 20 minuutissa enemmän asiota selviksi kuin koko luokan kanssa tunnissa. Luokassa useimmat puursivat yksin.  Mikä olisi hyvä keino rohkaista opiskelijoita vielä enemmän kysymään apua rohkeasti, niin että henkilökohtaista ohjausta saisi työskentelyyn vielä lisää mukaan?

2. Tämä osa yhteiskuntaoppia  (kunta, eduskunta, valtioneuvosto, presidentti ja EU) sopi loistavasti yksilöllisesti opiskeltavaksi, monista syistä: opiskelijoiden lähtötasot olivat hyvin erilaiset (osa ei aluksi tiennyt mikä on valtioneuvosto, osa oli ollut Euroopan nuorten parlamentin toiminnassa mukana), teema on opettajajohtoisesti käsiteltäväksi melko  “kuivakka” ja siihen sisältyy paljon uusia käsitteitä ja niiden välisiä suhteita, jotka oppii parhaiten ne itse jäsentämällä. Keskustelut, myös koko luokan kesken, ovat kuitenkin oleellinen osa opiskelua yhteiskuntaopissa ja esimerkiksi filosofiassa. Kuinka koko luokan keskusteluja saisi luontavasti istutettua yksilölliseen etenemiseen? 

3. Suurin osa (34/36) sanoi oppineensa enemmän kuin opettajajohtoisessa etenemisessä. Moni opiskelija kertoi suhtautuneensa aluksi epäilevästi, mutta lopulta koki asioiden jäsentyneen ja jääneen paljon paremmin mieleen verrattuna kokeen tekemiseen. Yhteiskuntaopissa on paljon herkullista ajankohtaista materiaalia, joilla peilata ja arvioida opittua. Tällä kurssilla opiskelijoilla oli esimerkiksi tehtävänä etsiä ajankohtaisia twiittejä, Instagramin kuvia tai muita some-päivityksiä tagboard -palvelusta aiheeseen liittyvillä hakusanoilla, kuten #eduskunta tai #hallitus, valita niistä yksi ja selvittää portfoliossaan, mihin päivitys liittyy, kuka siinä puhuu, millainen kanta siinä otetaan jne. Toinen tiedon soveltamisen tehtävätyyppi oli tutkia eduskuntatyöskentelyyn liittyviä videoita ja tunnistaa niistä opittuja käsitteitä. Seuraavilla kursseilla näitä opitun soveltamisen mittareita voisi kehittää edelleen, esimerkiksi uutisanalyysin muodossa.  

4. Videot olivat toimiva ja opiskelijoiden kiittelemä osa polkua. Polun varrella oli yksi itse tekemäni opetusvideo lain synnystä sekä paljon aitoja eduskuntaan, valtioneuvostoon tai presidenttiin liittyviä videoita, esimerkiksi YLE:n Elävästä arkistosta. Opiskelijat pitivät siitä, että videota sai katsoa omaan tahtiin ja tarvittaessa uudestaan tai pienissä pätkissä. Kuva ja ääni toivat vaihtelua ja kiinnostavuutta oppimiseen. Nolostelin ensin itse vähän kotikutoista opetuspätkääni, mutta opiskelijat kokivat sen hyödylliseksi. Videoiden tekemisessä kollegiaalinen yhteistyö ja jakaminen olisi erityisen hyödyllistä, sillä suomenkielisiä, sopivan lyhyitä opetusvideopätkiä ei liiemmin ole saatavilla. Jos viiden hengen opettajaporukasta jokainen askartelisi videon yhteen aiheeseen, olisi porukalla jo viisi videota käytettävissään. Ja huom! Muista pyytää opiskelijoita ottamaan kuulokkeet tunneille mukaan.

5. Kurssi päättyi itsearviointiin ja arviointikeskusteluun opettajan kanssa. 36 opiskelijan arviointikeskustelun järjestäminen oli melko työläs mutta antoisa prosessi. Melkein kaikki ehdottivat itselleen samaa arvosanaa, kuin minä opettajana olin miettinyt. Oppimisen taitojen kehittäminen edellyttää oman työskentelyn pohtimista, ja siihen rauhallinen, henkilökohtainen keskustelutuokio opettajan kanssa sopii hyvin. Lähdin liikkeelle yksinkertaisesti kysymyksistä kuten “Mitä olet oppinut?”, “Miksi olet oppinut?”, “Mikä oli vaikeaa?” Osa opiskelijoista kertoi arviointikeskustelussa spontaanisti omista työtavoistaan ja osasi arvioida tavoitteidensa toteutumista, mutta osa kaipasi selvästi enemmän houkuttelua. Mitä olisivat ne arviointikeskustelussa toimivat ohjauskysymykset? Mihin asioihin arviointikeskustelussa olisi hyvä kiinnittää huomiota? Kuinka ohjata opiskelijoita tarkkailemaan taitojaan ja työskentelytapojaan sisällön hallinnan sijaan?

Fun fact: kurssilla oli muutama poikkeuksellisen hyvin yksilöllisessä oppimisessa pärjäävä opiskelija. Nämä opiskelijat tekivät aluksi kalentereihinsa etenemissuunnitelman, määräsivät itselleen säännöllisesti kotitehtäviä, pyysivät tarvittaessa apua ja jättivät lopuksi arvioitavaksi valtavan laajan (laajimmillaan 47-sivuisen…) portfolion. Kun arviointikeskusteluissa kysyin heidän tulevaisuudensuunnitelmiaan, kaikki nämä ilmoittivat pyrkivänsä lääkikseen. Iloitsen, jos tässä projektissa harjaantuneista taidoista on heille hyötyä tulevalla opiskelu-urallaan :).

Nyt meneillään on jälleen hi2-kurssi  ja siellä paranneltu versio alkusyksystä testatusta yksilöllisen oppimisen polusta. Olen huomannut visuaalisuuden ja selkeyden olevan lukio-opiskeijoillekin tärkeää (erityisen tärkeää se lienee peruskoulussa), joten askartelin polun pohjaa jälleen Canvan ja Thinglinkin avulla:

 

Yksilöllisen oppimisen polku historian kurssilla

Pohdin jo aiemmin täällä yksilöllisen oppimisen ideaa. Nyt ensimmäinen jakso on ohi, arvosanat annettu ja voin pysähtyä pohtimaan, kuinka yksilöllisen oppimisen malli historiassa toimi. Kokeilin kahdella kurssilla, ja kokemukset olivat hyvin erilaisia. Esittelen tässä molemmat.

Hi4-kurssi sijoittuu abivuoteen ja aiheena on Suomen historia 1800-1900-luvuilla. Valitsin yksilöllisesti opiskeltavaksi 1800-luvun. Projekti alkoi esseellä (ilman kirjaa, verkkoa tai ennakkovalmistautumista) aiheesta “Suomi 1800-luvulla”. Ensi luotiin siis pohja kaivelemalla mielestä se, mitä aiheesta JO tiedetään. Asiaahan on opiskeltu jo peruskoulussa. Essee kirjoitettiin Google Driveen tyhjään asiakirjaan. Tämä toimi hyvin ja monet huomasivat tietävänsä aiheesta jo aika lailla. Ideana oli, että puolentoista viikon opiskelun jälkeen essee palattaisiin täydentämään ja korjaamaan opiskelun pohjalta. Konstruktivismin hengessä siis rakennetaan uutta tietoa vanhan päälle. Porkkanana oli saada tästä täydennetystä esseestä plussaa kurssiarviointiin ja noin reilu puolet opiskelijoista tekikin sen.

Aloitusesseen jälkeen jokainen eteni yksilöllisesti Suomen 1800-luvun historiaa opiskellen merkisemääni  Moodlessa olevaa “polkua” pitkin. Polun varrella oli oppikirjan sivuja, tehtäviä, videoita, luentojani, miellekarttatehtäviä ym. Itsearviointitaulukkoon merkittiin joka tunnin jälkeen, missä kohti on menossa ja kuinka hyvin aiheen hallitsee.  Noin puolet opiskelijoista paneutui aiheeseen tiiviisti ja oppi hyvin, mutta osa haahuili, eikä koko projektin aikana saanut kiinni opiskelusta. En ollut kovin tyytyväinen tähän kokeiluun, mutta toisaalta olen melko varma, että opettajajohtoisessa etenemisessä oppimistulokset olisivat olleet hyvin samanlaisia: ne, jotka panostavat ja ovat motivoituneita, oppivat enemmän kuin ne jotka nukkuvat tunneilla. Tässä koottuna tämän hi4-kokeilun huomioita:

- abivuosi ei lähtökohtaisesti ole hyvä aika kokeilla uusia juttuja. Opiskelijoiden mieli on jo tulevissa yo-kirjoituksissa eikä vanhoja toimintatapoja helpolla muuteta.

- puolentoista viikon aika oli aivan liian lyhyt, jotta rutiini olisi ehtinyt syntyä ja toimintatavat tulla tutuksi.

- opetusvideot toimivat hyvin ja niiden aiheista opiskelijat selvästi muistivat ja osasivat soveltaa tietoja

- ohjeet olisivat voineet olla vielä selkeämmät. Ihannehan yksilöllisen oppimisen saralla olisi, että toimintatapa tulee tutuksi, sisäinen motivaatio liekehtii ja opiskelu etenee luontevasti, mutta näin alussa ja varsinkin lyhyemmän projektin kohdalla tarkka ohjeistus on tarpeen.

Mitä sitten tapahtui toisen vuoden opiskelijoiden hi2- eli Euroopan kulttuuri- ja aatehistorian kurssilla?

Tunnelma oli aivan toinen! Opiskelijat puursivat tehtävien kimpussa innoissaan, tekivät yhteistyötä ja hallitsivat kokeessa yksilöllisesti opiskellun aihealueen kiitettävästi. Pari tärkeää muuttujaa oli toisin: kyseessä oli siis toisen vuoden opiskelijoiden kurssi ja yksilöllisesti edettiin puolet kurssista, siis paljon pidempi aika. Aiheena oli Euroopan kulttuuri-ja aatehistoriaa 1500-1800-luvuilla. Näin homma eteni:

- Jokainen aloitti projektin tekemällä käsitteenmäärittelyharjoituksia Quizletissa. Ideana oli siis jälleen kartoittaa,  millaisia ennakkotietoja opiskelijoilla oli aiheesta.

- Sitten jokainen aloitti oman etenemisen open viitoittamaa polkua pitkin. Kaikki materiaali ja ohjeet oli jaettu Moodlessa ja sinne opiskelijat myös keräsivät tuotoksensa. Matkan varrella oli myös yhteisiä harjoituksia ja open pitämiä luentoja. Nämä olin sijoittanut tiettyihin tunteihin sen pohjalta, missä tahdissa arvioin opiskelijoiden etenevän. Tämä toimi myös pienenä tsemppinä: lempeästi muistuttelin, että vaikka yksilöllisesti edetään, huomenna kaikkien olisi hyvä olla jo tässä modulissa menossa. Jos opiskelijat tällaisessa tilanteessa huomasivat olevansa paljon jäljessä, he antoivat itselleen läksyä.

- teema oli jaettu kolmeen aiheeseen, joista jokaisen lopuksi oli testi. Luentojen, videoiden ja ryhmätehtävien lisäksi opiskelija sai itse valita tavan, jolla opiskelee. Osa teki miellekarttoja, osa muistiinpanoja minun muistiinpanorunkojeni “päälle”, osa kirjan tehtäviä. Tarkemmin polkuun pääsee tutustumaan opiskelijoille jaetuissa ohjeissa

- Joka tunti otin jonkun pienryhmän käytävään henkilökohtaiseen opetukseen. Tuossa pienryhmätuokiossa käytiin läpi epäselväksi jääneitä asioita, minä kyselin opiskelijoilta ja he kyselivät minulta. Lisäksi kiertelin tunneilla auttamassa. Olisin toivonut opiskelijoiden pyytävän vielä aktiivisemmin apua. Välillä tuntui, että häiritsen heitä kun kiertelen kurkkimassa :). Osa pyysi rohkeasti apua heti kun jokin hankala käsite tuli vastaan, osa ei kertaakaan koko projektin aikana.

Tässä vielä opiskelijoiden palautetta:

Opin, kuinka opiskellaan itsenäisesti niin, että tietoon pystyy kunnolla perehtymään.

Onnistuin käsitekarttojen tekemisessä, koska se tuntui mieluisimmalta tavalta oppia. Haastavaa oli pysyä aikataulussa mukana ja keskittyä tekemiseensä, koska ajauduimme parini kanssa välillä syvällisiin keskusteluihin.

Tykkään kun saa itse edetä omaa vauhtia ja suunnitella ajankäyttönsä niin, että saa aikaiseksi parhaita tuloksia itselle. Aikaa olisi projektille voitu antaa enemmän.

Mielestäni projekti oli kivaa vaihtelua ja mielenkiintoinen työtapa. Ehkä joistain asioita olisi voinut käydä enemmän yhdessä keskustelua, tavallaan vetää pieni yhteenveto aina isommasta kokonaisuudesta, että varmasti tietäisi että ymmärsi oikein. 

Pidin miellekarttojen tekemisestä, sillä ne tukevat oppimistapaani ja dokumenttitehtävien tekeminen auttaa paljon. Kirjan tehtäviä olisi ollut joissakin tapauksissa mukava valikoida enemmän itse sen mukaan, millaisten tehtävien avulla saa asiat jäsentymään mieleen hyvin. Esimerkiksi viimeiseen osioon liittyen oli tehtävä (muistaakseni s.139 tehtävä 4), jossa piti vertailla eri aatesuuntia ja itselleni sen tekeminen oli vaikeaa, joten lähdin ensin tekemään tehtävää (2) jossa piti tehdä taulukko erilaisista aatteista, niiden synnystä ja keskeisistä ajatuksista.

Ohjeet olivat hyvät ja selkeät! Kaikki tarvittava tieto löytyi moodlesta ja asiat olivat siellä selkeästi. Ainakaan yhteisiä tehtäviä en ottaisi lisää, etenkin loppupuolella olisi ehkä ollut paikallaan vielä pieni itsenäinen aika jolloin olisi ehtinyt koota keskeneräiset asia yhteen.  Ennallaan pitäisin monipuoliset tehtävät. Vaikka suhtauduin aluksi epäilevästi projektiin, pidin siitä loppujen lopuksi todella paljon. :)

Loppujen lopuksi työskentelytavat olivat melko samanlaisia, kuin kursseillani on aiemminkin ollut (ryhmäkeskusteluja, yhteismuistiinpanoja ym.), mutta erilaista oli nyt se, ettei opettajajohtoisia tunteja ollut lainkaan ja että jokainen opiskelija oli itse vastuussa oppimisestaan ja etenemisestään ja tuli tämän ansiosta ehkä “tietoisemmaksi” omasta roolistaan oppijana. Kun aiemmin opiskelija on astellut luokkaan opettajan pitämälle tunnille, nyt hän astelee luokkaan itse opiskelemaan, missä prosessissa opettaja ja muut opiskelijat sitten auttavat.

Kurssi päättyi sähköiseen kokeeseen, jossa 1500-1800-lukujen ilmiöt hallittiin kiitettävästi :)

hi2

Yksilöllisen oppimisen pohdintaa

Olin kesällä kuuntelemassa Pekka Peuran alustusta yksilöllisen oppimisen menetelmän (Mastery Learning) soveltamisesta lukion matematiikan kursseilla ja vaikutuin. Pitkästä aikaa jotakin todella uutta, vahva pedagoginen idea pelkkien appsien tarjoilun sijaan! Tulin uteliaaksi. Toimisiko tuo historian opiskelussa, jossa ei samaan tapaan ole tiedonrakentelun “portaita” kuin matematiikassa, vallankaan kronologisesta jäsennellyillä kursseilla? Miksi tätä ehkä kannattaisi kokeilla? Kirjaan tässä aluksi ylös keskustelua itseni kanssa:

K: Sopiiko yksilöllisen oppimisen malli historian opiskeluun?

V: Mahdollisesti. En tiedä vielä. Näppituntuma on se, että sopii erityisesti silloin, kun kurssi on purettu sisältöotsikoiden sijaan tutkimuskysymyksiksi, joiden selvittämisestä yksilöllisen oppimisen polku punoutuu. Ensimmäisessä kokeilussa etenen kuitenkin ihan ops:n ja oppikirjan sisältöotsikoiden kautta, joka voi olla ongelma tai sitten ei.

K: Onko yksilöllisen oppimisen malli yksinäistä lukemista ja tehtävien puurtamista?

V: Ei, vaikka välillä sellaisiakin hetkiä varmaan on. Oleellinen osa on vertaistuki, eli opiskelijoita rohkaistaan ryhmäytymään ja etsimään tukea toisistaan sekä opettajasta aina kun siltä tuntuu. Lisäksi ajattelin ripotella polulle ihan yhteisesti organisoituja ryhmätehtäviä. Lisäksi joihinkin oppimismoduuleihin, esim. videoihin tai open “miniluentoihin”, liittyy yhteismuistiinpanojen teko.

K: Mitä yksilöllisen oppimisen mallilla oikeastaan tavoitellaan? (1)

V: Mielestäni ennen kaikkea opiskelijan vastuuttamista eli vastuun ottamista omasta opiskelusta.  Tavoitellaan parempia itseohjautuvuuden, ajanhallinnan, ajattelun ja pitkäjänteisen työskentelyn taitoja. Tämä on mahdollisesti myös se kiperin ja eniten protesteja herättävä asia: opiskelija ei saa tuudittautua oppitunnilla siihen, että ope vastaa kaikesta, vaan nyt hän onkin itse keskiössä ja opettaja tarjoilee palasia, joita opiskelija voi oppimisessa hyödyntää.

K: Mitä yksilöllisen oppimisen mallilla oikeastaan tavoitellaan? (2)

V: Syvällistä ymmärtämistä pintaoppimisen sijaan. Kun opiskelija yksilölliseen tahtiin edetessään törmää ongelmaan / asiaan jota ei ymmärrä, hänen on pakko (jälleen näppituntuma)  selvittää asia kysymällä, lukemalla tai muulla tavalla. Opettajan luotsatessa oppituntia nämä epäselvyydet saattavat jäädä helpommin pimentoon.

K: Matematiikan Mastery Learning -pioneerit ovat vetäneet kokonaisia kursseja ja kurssien ylikin meneviä kokonaisuuksia tällä menetelmällä. Sopiiko yksilöllisen oppimisen menetelmä sovellettavaksi vain osalla kurssia?

V: Luulisin että sopii. Opettamissani aineissa yhdessä keskustelu ja ihmettely on oleellinen osa opiskelua, joten ainakaan vielä en raaskisi vetää koko kurssia tällä menetelmällä. Kokeilen nyt kahden historian kurssin kanssa niin, että osa kurssia edetään yksilöllisen oppimisen polulla, osa yhteisesti (vaikka ei silloinkaan täysin opettajajohtoisesti).

Palaan pian raportoimaan kokeiluista. Ennakkotietona sanottakoon, että hi4-kurssilla kokeilusta kokemukset olivat neutraaleja / negatiivisia ja hi2-kurssin (vielä meneillään olevasta) kokeilusta erittäin positiivisia. Ehkä näiden kokemusten vertailu auttaa minuakin pääsemään paremmin kiinnin yksilöllisen oppimisen ideasta.