Historian ja äidinkielen yhteiskurssi

Lukuvuoden toinen yhteiskurssini, tällä kertaa hi2 ja ai5- kurssien yhdistelmä on hyvässä vauhdissa. Innostuin yhteiskursseista kovasti jo syksyn yhteiskuntaoppi-englanti -combossa, ja nyt toisella kierroksella työskentelytavasta tuntuu saavan vielä enemmän irti. Olemme toteuttaneet kurssin äidinkielen kollegani Vuokon kanssa täysin tiimioppimisen pohjalle. Ryhmä on jaettu 4-5 hengen tiimeihin, joissa yksi opiskelija vuorollaan toimii tiiminvetäjänä ja vastaa aikataulussa pysymisestä, avun pyytämisestä ja myös työnjaosta. Kurssi on jäsennetty seuraavasti:

  • lukujärjestyksessä kurssit on sijoitettu vierekkäisille koodeille eli meillä on käytössä 2×70 minuuttia neljä kertaa viikossa
  • kurssi on jaettu viiteen viikkotehtävään, jotka tehdään tiimeissä
  • opiskelijat keräävät kaiken, yksin ja yhdessä, kurssilla tekemänsä henkilökohtaiseen sähköiseen portfolioon, joka toimii arvioinnin pohjana äidinkielen kirjoitelmien kanssa
  • ennen jokaista viikkotehtävää on läksynä lukea aiheeseen liittyvä teoria ennakkoon
  • jokainen viikkotehtävä alkaa teoriatestillä (tähän mennessä testit on toteutettu Google Formsilla, Socrativella ja Otavan valmiilla digikokeilla)
  • viikkotehtävät ovat olleet erityyppisiä: opiskelijat ovat rakentaneet esimerkiksi Prezi-esityksen ja videoväittelyn. Tällä hetkellä työn alla on noin 30 1500-1700-lukuihin liittyvää väitettä, jotka tiimien tulee joko todistaa oikeaksi tai kumota eri tyylikeinoja käyttäen.
  • viikon lopuksi tiimit esittelevät viikkotehtävänsä muille tiimeille. Tehtävät vertaisarvioidaan. Viikon lopuksi on myös tyylikausiesitelmä: kukin tiimi esittelee kerran kurssin aikana tiettyyn tyylikauteen kuuluvan kaunokirjallisen teoksen
  • viikkotehtävän lähteenä käytetään Forum – ja Särmä oppikirjoja, opettajien Pedanettiin koostamaa lisämateriaalia (opetusvideoita, diaesityksiä, lisälukemistoa…) sekä omaa tiedonhakua
  • viikkotehtävän työstämisen aikana tiimit käyvät “tukiopetuksessa” tarpeen mukaan eli hankalia kysymyksiä puretaan opettajan kanssa. Välillä ohjelmassa on myös opettajan täsmäluentoja tai jonkin käsitteen tai tehtävän avaamiseen pysähdytään kaikki yhdessä. Vastuu viikkotehtävien etenemisestä on kuitenkin tiimeillä.
  • äidinkielen perinteiset essee- ja tekstitaitokokeet on upotettu osaksi yhteiskurssia. Tuotettavissa ja tutkittavissa teksteissä hyödynnetään mahdollisimman paljon historian sisällöistä tuttuja aiheita. Lisäksi opiskelijat kirjoittavat äi5-kurssille kuuluvan kirjallisuusesseen, jossa niin ikään huomioidaan myös esseetä varten luetun  klassikkoteoksen kulttuurihistoriallinen tausta. Särmän harjoituskirjan tehtävien myötä tekstien historiallisen taustakontekstin tutkiminen on tullut opiskelijoille tutuksi kurssin aikana. 

IMG_0135 IMG_0137

 

Olemme kovasti kurssin aikana puntaroineet sitä, kuinka rakentaa toimiva viikkotehtävä. Perinteinen Prezi-esityksen laatiminen oli helppo matalan kynnyksen aloitustehtävä, mutta ei ehkä kannustanut tarpeeksi pohdintaan, tutkivaan oppimiseen ja opitun soveltamiseen. Videoväittelyn käsikirjoittaminen ja kuvaaminen toimi tässä suhteessa selvästi paremmin: opiskelijat hakivat laajasti tietoa, joutuivat kysymään apua opettajalta ja toisiltaan ja keskustelivat vilkkaasti tulkinnoista ja perusteluista. Tosin en tiedä, mikä on siedettävä määrä teknistä säätöä yhtä viikkoa kohti….

Toimivin ja parhaisiin oppimistuloksiin johtava projekti on tähän mennessä ollut viime viikon tehtävä: tiimit joutuivat kumoamaan tai todistamaan oikeaksi 30 erilaista 1500-1700-lukujen aatteisiin, kirjallisuuteen, uskontoon, politiikkaan, tieteeseen ja taiteeseen liittyvää väitettä. Sisältö tuli siis historiasta ja äidinkielen kirjallisuushistoriasta, mutta tehtävässä harjoiteltiin myös eri tyylikeinoja: väitteet piti kumota tai todistaa oikeaksi eri tyylikeinoja (mm. asiatyyli, ylätyyli, kärkevä, arkinen, lakoninen tyyli…) käyttäen erilaisissa konteksteissa (kaverin kanssa baarissa, perhepäivällinen, somepäivitys, oppikirjateksti…). Väitteet perusteluineen koottiin sähköisesti ja osa esitettiin viikon päätöstunnilla suullisesti. Tehtävä edellytti tiedonhakua, soveltamista ja yhteistyötä. Opettajina iloitsimme siitä, että tiimit aktiivisesti pyysivät apua: milloin väitteiden sisältöjen kanssa, milloin tyylien pohtimisessa. Historianopettajana pääsin itsekin oppimaan uutta, kun keksin opiskelijoiden kanssa esimerkkejä ylätyylisistä ilmaisuista.

Eriytettyjä polkuja

Olen askarrellut yksilöllisen oppimisen parissa paljon kuluvana lukuvuonna. Monet koulutukset ovat käsitelleet yksilöllistä etenemistä ja olen jatkanut  ja laajentanut menetelmän käyttöä historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa ja myös oppikirjoja tehdessä on mietitty yksilöllisiä polkuja. Olen tekemässä lukion filosofian Idea -sarjaa ja alakoulun Forum-yhteiskuntaoppia, ja molemmissa oppimateriaalipaketeissa on mahdollisuus yksilölliseen etenemiseen. Tällä hetkellä eniten askarruttava asia yksilöllisessä oppimisessa omissa oppiaineissani on eriyttäminen: matematiikan puolella eriyttäminen tapahtuu luonnostaan, kun eteneminen polun seuraavalle tasolle tapahtuu vasta kun edellinen aihe on hallussa. Reaaliaineissa eteneminen ei ole aivan niin yksioikoista joten eriyttämistä täytyy miettiä muilla tavoin. Nyt meneillään olevalle hi4-kurssille tein kaksi polkua, punaisen haastavamman ja vihreän helpomman. Teemat ovat samat, tehtävätkin pääsosin, mutta punaisessa polussa on enemmän ja monipuolisempaa lähdemateriaalia, enemmän käsitteitä ja soveltavampia tehtäviä. Polulle ollaan juuri lähtemässä, ja noin puolet valitsi helpon, puolet haastavamman. Ryhmän kanssa on kurssin alkupuoli opiskeltu yksilöllisesti edeten, keskellä oli opettajantahtista opiskelua ja nyt loppukurssi taas jatkuu yksilöllisesti. Odotan sitä innolla, alkukurssi sujui nimittäin hienosti ja oppimistulokset olivat hyviä. Yritän kunnella herkällä korvalla eri polkujen etenemistä ja erilaisten tehtävien mielekkyyttä.
 

WordDive – koukuttavaa kielenopiskelua

Rakastan vieraita kieliä. Puhun useampaa kieltä sujuvasti (huom., en välttämättä oikein), koska minulta puuttuu jokin häpeägeeni, joka laittaisi miettimään liikaa. Matkoilla haluan ensimmäiseksi selvittää kiitos-missä-anteeksi-saisinkolaskun-setit paikallisella kielellä. Kerran söin Puolassa vuoren rahkatäytteisiä makeita pierogeja lounaaksi, kun en suostunut katsomaan englanninkielistä menua. Espanjassa päädyin asturialaiseen sairaalaan saksa-espanja-tulkiksi saksalaiselle pyhiinvaeltajalle. Into vieraiden kielen puhumiseen on siis tuonut eteen kokonaisia maailmoja: erilaisia ihmisiä erilaisine maailmankuvineen, ihmeellisiä kohtaamisia, uusista kirjoista ja elokuvista puhumattakaan.

Mutta oli into kuinka kova tahansa, ilman harjoitusta ja ylläpitoa kielitaito hiipuu. Tänä syksynä päätin elvyttää vanhan rakkauteni saksan kieleen. Sain tilaisuuden testata suomalaista kielenopiskelusovellusta WordDivea. Tämän postauksen kirjoitan siis oppilaana, en opettajana.

WordDive_logo

WordDivella kieltä opiskellaan pelinomaisesti, sekä näkö- että kuuloaistia hyödyntäen. Sovelluksessa voi valita aloitustasonsa sekä myös nopeuden, jolla peli antaa tehtäviä. Ideana on treenata tiettyjen sanojen, rakenteiden tai kirjoitusasujen hallintaa niin että ne siirtyvät pysyvään muistiin ja vapauttavat työmuistin käsittelemään ylemmän tason asioita, kuten lauserakenteita ja ilmaisutapoja. Sovellus optimoi tarvittavan toiston määrän jokaiselle henkilökohtaisesti – peli siis mukautuu pelaajan taitotasoon.

Saksani on ruosteessa, mutta pystyn kuitenkin lukemaan yksinkertaisen sanomalehtiartikkelin tai juttelemaan kuulumisista. Aloitin WordDiven Helppo peli –vaihtoehdosta. Aluksi peli tuntuikin hieman liian simppeliltä – tehtävänä on klikata ruudulle ilmestyvään kuvaan sopivaa sanaa. Kun tajusin säätää vauhtia nopeammaksi, peli kävi mielekkäämmäksi. Itse asiassa klikkailu oli niin koukuttavaa, että muutamana iltana oli vaikeuksia päästä nukkumaan, kun piti kokeilla vielä yksi kierros… iPad_3

Pääharjoitus –vaihtoehto on huomattavasti haastavampi tehtävämuoto. Huomasin, että olin aika hukassa sanojen sukujen ja oikeiden kirjoitusasujen kanssa vuosien tauon jälkeen. Pääharjoituksessa kuvissa esiintyviä sanoja kirjoitetaan itse ja lisäksi sanan pääsee näkemään ja kuulemaan jossain kontekstissa. Lauseet, joissa sanat esiintyivät, olivat minun tasolleni juuri sopivia: ei liian vaikeita, mutta kuitenkin sellaisia, jotka opettivat tai palauttivat mieleen myös jotain kieliopista tai lauserakenteista. Italianopettajaystäväni kokemus italian alkeiden vastaavasta pelistä oli puolestaan se, että kontekstilauseet olivat aloittelijalle liian hankalia, eivätkä siis tukeneet uuden sanan oppimista.

WordDive sopii mainiosti ainakin kaltaiselleni aikuiselle, joka haluaa palauttaa mieliin jo unohtumaan päässeen kielen, mutta jolla ei ole aikaa mennä kielikurssille. Opiskelu mobiilisovelluksen avulla onnistuu kotisohvalla, bussissa tai lapsia harrastuksista odotellessa ja harjoittelu on mielekästä, vaikka aikaa olisi vain 10 minuuttia. Syvemmän kielitaidon saavuttaminen vaatii rinnalle toki sanomalehtiä, televisio-ohjelmia ja aitoa keskustelua opittavalla kielellä, mutta sovellus herättelee mukavasti kielen oppimisen maailmaan, treenaa perussanavarastoa ja antaa itsevarmuutta avata suunsa. Mielenkiinnolla kokeilisin myös sellaisen kielen kanssa, jossa täytyy lähteä aivan alkeista liikkeelle.  Joululahjalistallani onkin ranskan tai italian kurssipaketti :) .

landscape_650

Yhdessä opettamisesta

Yhdessä opettaminen on ollut ehdottomasti yksi meneillään olevan ilmiökurssin parhaista jutuista. On ollut ilo suunnitella kurssin kulku, valmistella materiaalia, fiksata aikatauluja lennossa, neuvotella etenemistavasta ja välillä pyöriä yhtä aikaa luokassa kollegan kanssa, sen sijaan että tekisi tämän kaiken yksin. Kiitos siis Kaisalle, superinnovatiiviselle opekumppanille!

(Lukio-)opettajan työ on oikeastaan hämmästyttävän yksinäistä puurtamista. Luokan ovet pysyvät kiinni ehkä enemmän tavan ja tottumuksen voimasta kuin sen vuoksi että opettajat olisivat erityisen vastentahtoisia jakamaan ideoitaan? Mutta eikö ole hieman outoa, että siinä missä monilla muilla aloilla työ suunnitellaan ja toteutetaan tiimeissä, opettaja hoitaa homman pääosin yksin? Anne Rongas esitti viime syksynä ilmiökurssilla tärkeän pointin: opettajuus on ammatti, jota lapset ja nuoret havainnoivat arjessaan eniten. Ja millaisen kuvan työelämästä opettajuus antaa? Sen, että töitä tehdään yksin, keneltäkään ei voi kysyä ja itse pitää olla aina oikeassa? Tätä ongelmaa yhteisopettajuus voisi lähteä murtamaan. Peruskoulun puolella yhteisopettajuus tai samanaikaisopettajuus onkin yleistynyt ja Itä-Suomen yliopisto on tekemässä aiheesta tehdään tutkimusta. En ole etsinnöistä huolimatta kuitenkaan löytänyt verkosta lukio-opettajien kokemuksia yhdessä opettamisesta. Pari opettajaopiskelijoiden tekemää raporttia (toisessa yhteisopettajuus kirjallisuuden, toisessa filosofian opetuksessa) tuovat kyllä aiheeseen kiinnostavia näkökulmia, ja osoittavat että tällaisia kokeiluja ainakin opettajankoulutuspuolella tehdään.

Pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan yhteisopettajuutta muutama vuosi sitten, kun ohjasin opettajan pedagogisia opintoja täydennyskoulutuksena tekevää opetusharjoittelijaa. Sen sijaan, että harjoittelija olisi hiljaa observoinut luokan takana, tai että minä olisin ulkopuolisena tarkkaillut hänen opetustaan, tunnit muodostuivat aika pian oppilaiden ja kahden tasavahvan open dialogiksi. Välillä täydensimme, välillä kyseenalaistimme, välillä jopa väittelimme, koko ajan hyvässä hengessä. Filosofiaan ja elämänkatsomustietoon tämä tapa sopi tietenkin erityisen hyvin. Olin tyytyväinen, että saimme tilaisuuden mallintaa oppilaille vuoropuhelua, ajattelun tarkentamista, yhdessä toimimista ja rohkeutta heittäytyä luokan eteen toisen aikuisen kanssa, vailla varmuutta siitä, mihin tunnin aikana päädytään.

Nyt olen päässyt kokeilemaan yhteistyötä toisen oppiaineen opettajan kanssa meneillään olevalla yhteiskuntaopin ja englannin yhteiskurssilla. Yhteisopettajuus on luonnollinen osa ilmiöpohjaisen, oppiainerajat ylittävän kurssin järjestämistä ja myös sen toteutumisen edellytys. Pääsen lokakuussa tutustumaan Ylöjärven lukion tiimioppimiseen ja saan vierailulla toivottavasti tietoa siitä, kuinka useamman kuin kahden oppiaineen opettajan suunnittelutyö ja yhdessä toimiminen opetuksessa on järjestetty.

Ilmiöpohjainen oppiminen on kuitenkin vain yksi yhteisopettajuuden pedagogisista mahdollisuuksista. Uskon, että yhteisopettajuus voisi itse asiassa auttaa ratkomaan monia niistä ongelmista, joiden kanssa koulussa tällä hetkellä painitaan. Tässä joitakin ajatuksia:

  1. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö: opettajat kokevat riittämättömyyttä digitalisoitumisen edessä, koko ajan on edessä uusia ohjelmia ja sovelluksia ja aika ja asiantuntemus eivät yksinkertaisesti riitä kaiken hallitsemiseen. Mutta tarvitseeko yhden ihmisen hallita kaikkea? Yhteisopettajuus voisi tarjota mahdollisuuden tvt-taitojen jakamiseen: ota sinä tuo ohjelma haltuun niin minä otan tuon toisen, sitten autetaan toisiamme! En olisi ikinä osannut tehdä vaikkapa tätä opetusvideota yksin, mutta iPadin suvereenisti hallitsevan kaverin kanssa se oli mahdollista.
  2. Aineenhallinta, tiedonhaun taitojen ja tutkivan asenteen opettaminen: illuusio kaiken tietävästä ja hallitsevasta opettajasta alkaa olla jo murtumassa, mutta silti moni nuori ja hieman vanhempikin opettaja tuskailee aineenhallinnan kanssa. Vaikka jatkuvasti lukisin ja päivittäisin tietojani, minä en ainakaan neljän oppiaineen opettajana koskaan koe, että tietäisin tarpeeksi kaikesta. Voisiko yhteisopettajuus auttaa hyödyntämään saman oppiaineen opettajien erilaisia asiantuntemuksen alueita paremmin? Jos minun erikoisalaani on 1800-1900-lukujen aatehistoria ja kollega on perehtynyt sotahistoriaan, oppilaiden kysymykset voisi luokassa ohjautua sille, joka asiasta eniten tietää. Toisaalta ajattelen, että tiedoiltaan epätäydellinen opettaja voi voimaannuttaa oppilaita tutkivaan asenteeseen ja tiedonhaun taitojen kehittämiseen. Nykymaailmassa tietoa ei säilötä päässä eikä edes nahkakantisissa tietosanakirjoissa, vaan sitä poimitaan pieniä pirstaleina maailmalta. Voisiko luokassa olla yhden ehdottoman tiedollisen auktoriteetin sijaan kaksi asiantuntijaa, jotka auttavat ja luotsaavat oppilaita tiedon äärelle ja myös auttavat toisiaan oppilaiden nähden?
  3. Opetusmenetelmien uudistaminen ylipäänsä: Jos on vetänyt 10 vuotta opetusta samalla tavalla, tuntien suunnittelu kollegan kanssa pakottaa miettimään opetusmenetelmiä uudella tavalla. Miksi teemme näin? Miten tämä palvelee oppimista? Kuinka saisimme asiantuntemustamme ja erityisosaamistamme parhaiten hyödynnettyä?
  4. Yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus: Vetäisin mielelläni yksilöllisen oppimisen menetelmään perustuvan kurssin kollegan kanssa. Kuten edellä mainitsin, kaksi luokassa kiertelevää opettajaa yhden sijaan voisi purkaa ajatusta opettajasta oikean totuuden omistajana ja rohkaista oppilaita ottamaan oma oppiminen haltuun.

Kuinka samanaikaisopettajuus lukiossa olisi konkreettisesti mahdollista järjestää? Pienistä lukioista en tiedä, mutta isossa lukiossa lienee mahdollista sijoittaa kaksi samaa kurssia samaan tuntipaikkaan, vierekkäisiin luokkiin tai yhteen isoon tilaan? Aloitus ja tietyt kohdat kurssista voitaisiin opiskella yhdessä, mutta muuten iso ryhmä voisi jakautua pienemmiksi tiimeiksi, joita kaksi opettajaa voisi sitten vaihtelevasti ohjata.

Onko teillä kokemuksia yhteisopettamisesta lukiossa, tai sen mahdollistavista järjestelyistä?

 

Opettamaan – yhdessä

Tänä syksynä Ideaopin blogissa seurataan yhteiskuntaopin ja englannin yhteiskurssia. Olemme suunnitelleet koulumme englannin opettajan Kaisan kanssa yhteiskuntaopin 1. ja pitkän englannin 4.kurssin ops:it yhdistävän kurssin, jonka myös opetamme kaksin. Tässä alkutunnelmia:

Kurssin suunnittelu lähti liikkeelle viime keväänä, kun koulussamme pohdittiin mahdollisuutta ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Olimme seuranneet ihaillen Ylöjärven tiimijaksoa ja sekä rehtori että apulaisrehtori kannustivat kokeilemaan uudenlaisia opetustapoja. Olin lisäksi itse käynyt edellisenä syksynä Otavan opiston ajatuksia herättävän ilmiöpohjaisen oppimisen kurssin ja into kokeilla oppiainerajat ylittävää opetusta oli kova. Kokosimme opettajakunnan yhteiselle Padlet-seinälle teemoja ja ilmiöitä, joiden alle kunkin aineryhmän opettajat merkkasivat teemaan sopivia kursseja. Pohdimme myös kokonaisen ilmiöjakson järjestämistä ensimmäisen vuoden opiskelijoille, mutta se osoittautui yli 800 opiskelijan lukiossa vielä liian haastavaksi lukujärjestysteknisesti.

Padlet-haarukoinnista löytyi montakin sopivaa matchia. Tulossa on englanti-yhteiskuntaoppi –kurssin lisäksi ainakin historian ja äidinkielen yhteiskurssi sekä englannin ja teatteriopin kurssi, johon kuuluu myös tutustumismatka Lontoon teatteriskeneen.

Lukujärjestysteknisesti kurssimme toteutetaan niin, että samat oppilaat valitsevat yh1- ja ena4- kurssit ensimmäiseen jaksoon peräkkäisille tuntipaikoille. Meillä on siis käytössämme 140 minuuttia neljä kertaa viikossa, noin kuuden viikon ajan. Kukin opettaja saa palkan yhdestä kurssista. Tästä moni on kysynyt meiltä: miksi ihmeessä suostua kahden tuntipaikan vievään kurssiin yhden kurssin palkalla? Voi ollakin, että olemme alkuun paikalla koko ajan molemmat, niin uteliaita ja intoa piukassa tästä kokeilusta olemme, mutta olemme suunnitelleet kurssiin osioita, joissa paikalla on vain yksi opettaja, riippuen meneillään olevasta teemasta. Näin tuntimäärä ei kasva liian suureksi suhteessa palkkaan. Kaikki suunnittelu tehdään kuitenkin yhdessä eikä jakoa englannin ja yhteiskuntaopin tunteihin kurssin sisällä ole, lukuunottamatta yhtä neljän päivän jaksoa per oppiaine. Näiden jaksojen aikana opiskellaan hyvin oppiainespesifejä asioita, esimerkiksi yhteiskuntaopissa Suomen päätöksentekojärjestelmää suomeksi (jotta suomenkieliset termit tulevat varmasti tutuksi) ja englannissa puolestaan lähes kaikki kielioppi on keskitetty tähän jaksoon.

Eena ja Kaisa

Vaikka viime keväänä puhuimme ilmiökurssista, nyt käytän mieluummin nimitystä yhteiskurssi. Reaaliaineen yhdistäminen vieraaseen kieleen ei ehkä vielä vastaa ilmiöpohjaisen opetuksen ihannetta, jossa ideana olisi lähteä liikkeelle aidosta ilmiöstä ja ylittää rohkeammin niin oppiaineiden kuin ops:nkin rajoja. Vaikka täma ei puhdasoppinen ilmiökurssi olisikaan, uskon että pedagogisia hyötyjä on monia.

Mielessä näin alkuun ovat ainakin seuraavat:

-       yhteisopettajuus: mahdollisuus suunnitella, opettaa ja arvioida yhdessä. Mahdollisuus tarjota oppilaille yhdessä tekemisen mallia. Mahdollisuus oppia kollegalta. Tämä on minulle suurin motivaattori J (tästä tulossa oma blogipostaus myöhemmin)

-       autenttisuus: jos sekä englannin että yhteiskuntaopin kursseilla keskustellaan demokratiasta, vaikuttamisesta, tasa-arvosta ja vallasta, miksi emme tekisi sitä yhdessä englanniksi?

-       oppimisen omistajuus: rakennamme kurssin viiden teeman ympärille, joista kuhunkin kuuluu paljon pareittain, pienryhmissä tai yksin työskentelyä. Opettajajohtoista luennointia on kurssilla hyvin vähän. Opettajat ovat tiimi, joka ohjaa ja opastaa oppilaita. Toivon tämän ohjaaja/tsemppaaja-roolin voimaannuttavan opiskelijoita oman oppimisensa haltuunottoon. Tämä voi käydä yhteiskurssilla luontevastikin, ohjattavakseni kun tulee varmasti myös tunteja, joissa työskentely painottuukin englannin kielen hallintaan. Siinä en voi millään muotoa edes esittää olevani tiedollinen auktooriteetti J

-       pidemmät opiskelurupeamat: kahden tuntipaikan yhdistäminen tarkoittaa 140 minuutin pituista opiskelutuokiota. Pidempi yhtäjaksoinen opiskeluaika paitsi rauhoittaa koulupäivää, myös mahdollistaa paremmin oppilaslähtöisten opiskelutapojen, esimerkiksi videoprojektien, ryhmätöiden ja yksilöllisten oppimispolkujen toteuttamisen

luokka

Tilana kurssillamme toimii koulun vinttikerrokseen viime keväänä remontoitu luokka, jossa perinteisiä pulpetteja ei ole lainkaan. Oppilaat levittäytyvät töihinsä sohville, seisomapöydille, huopamattolattialle ja säkkituoleille. Eriyttäminen ja jakautuminen pienryhmiin rauhallisempaa työskentelyä varten onnistuu, sillä vieressä on kaksi pientä perinteisin pulpetein varustettua tilaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsen opettamaan perinteisestä luokasta poikkeavassa tilassa. Toivon, että tila itsessään kannustaa opiskelijoita yhteistyöhön ja oman oppimisen omistajuuteen.

Lähiviikkoina lisää käytännön kokemuksia kurssilta, sekä ajatauksia yhteisopettamisesta. Tervetuloa mukaan seuraamaan!

 

 

Sosiaalinen media hi3-kurssilla

Tarkastan juuri päättyneen historian 3.kurssin (aiheena kansainväliset suhteet) portfolioita. Portfolioon on kerätty kaikki tunneilla ja kotiläksynä tehdyt miellekartat, aikajanatehtävät, eläytymistehtävät, karttatehtävät jne. Kurssilla kukin opiskelija on lisäksi valinnut yhden kansainvälispoliittisesti kiinnostavan maan seurattavaksi, ja koonnut maahan liittyviä uutisia ja muuta mediasisältöä kommentoituna portfolioonsa. Nyt kun luen portfolioita, huomaan ilokseni, että mukana on todella monipuolisesti myös sosiaalisen median sisältöä.

Kurssin aluksi käsittelimme yhdessä sosiaalisen median roolia kansainvälisissä konflikteissa ja luimme YLE:n artikkelin Sosiaalisesta mediasta tuli konfliktien virtuaalinen taistelutanner. Valtaosa opiskelijoista käytti jo valmiiksi Instagramia aktiivisesti, mutta vain muutama oli Twitterissa. Ohjeistin opiskelijoita hakemaan materiaalia hashtagien avulla ja esittelin Tagboard-palvelun, josta voi keskitetysti hakea sosiaalisen median päivityksiä tarvitsematta itse kirjautua palveluihin.

Sosiaalinen media tarjoaa hyvän mahdollisuuden soveltaa opittua ja harjoitella lähdekritiikkiä. Siinä missä suomalaisia sanomalehtiä lukiessa voi odottaa informatiivisia taustoituksia tai objektiivisuuteen edes pyrkivää (toki tämä ei aina toteudu) tiedonvälitystä, sosiaalista mediaa seuratessa opiskelija on enemmän “omillaan”. Moni opiskelija kommentoi, että oppimisen kannalta oli hyödyllistä päästä lukemaan tavallisten ihmisten päivityksiä ja nähdä materiaalia monesta eri näkökulmasta; esimerkiksi Ukrainan sota tai Israelin ja Palestiinan tilanne sai sosiaalisen median kautta kasvot ja tuli lähemmäksi kuin valtamedioita lukiessa.

Iloitsin myös integraatiosta kielten suuntaan: Venäjää seuranneet venäjänkielentaitoiset opiskelijat seurasivat ja kommentoivat niin venäläisiä valtamedioita kuin yksityishenkilöiden somepäivityksiäkin. Portfolioissa vilahteli twiitteja saksaksi, ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi. Vaikka kielitaito ei riittäisi vielä laajan lehtiartikkelin lukemiseen, lyhyt twiitti voi avautua jo parin kurssin opiskelun jälkeen. Alla ote Turkkia seuranneen opiskelijan työstä:

Turkki tweet 2

Sosiaalinen media taipui kurssilla työkaluksi myös toisinpäin: opiskelijat itse tuottivat kurssin aikana kuvitteellisia somepäivityksiä historian eri vaiheista. Sosiaalisen median ilmaisun muodot, kuten kuva, tweetin kaltainen lyhyt päivitys tai omakohtainen blogipostaus saavat parhaimmillaan eläytymään historialliseen tilanteeseen: mitä olisi twiitattu ensimmäisen kuulennon aikoihin? Millaisia kuvia ja millaisin kommentein olisi julkaistu somessa Berliinin muurin murtuessa? Alla yhden opiskelijan esimerkki kylmän sodan päättymisen ajoilta.

kylmänsodanpäättyminen tweetit Hely

Uudenvuodenlupauksia

Hyvää uutta vuotta 2015!

Columbian yliopiston opettaja Tal Gross kirjoittaa Washington Postissa aikovansa kieltää opiskelijoiden läppäreiden käytön luennoillaan. Kirjoitus ei suinkaan ollut ensimmäinen käsinkirjoittamisen puolustus saati ensimmäinen paheksuva roiskaus (keskittymiskykyä alentavien/oppimistuloksia heikentävien jne.) läppäreiden ja täppäreiden suuntaan. Somen opettajaryhmissä tämäntyyppisiä kannanottoja on jaettu ja kommentoitu viime vuoden aikana paljon. Kuten syksyllä kirjoitin, keskustelu polarisoituu usein mustavalkoiseksi huutokisaksi tvt-uskovaisten ja tiukan linjan kriitikkojen välillä. Noista huutokisoista on (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) jäänyt puuttumaan seuraava, mielestäni tärkeä pointti:

Kyllä, laitteiden käyttö saattaa heikentää keskittymiskykyä ja näin ollen oppimistuloksia oppitunneilla. Olen huomannut tämän opettajana itsekin. Pitäisikö siis laitteiden käyttö oppitunneilla kieltää?

Ei. Ellei sitä sitten kielletä myös työelämässä, vapaa-ajalla, politiikassa, harrastus- ja järjestötoiminnassa, ostosten tekemisessa ja viranomaisasioissa.

Mitä sitten asialle pitäisi tehdä ja kenen?

Tvt:n mielekäs opiskelukäyttö on oppilasta aktivoivaa, innostavaa, yhteisöllistä ja oman oppimisen omistajuutta kehittävää. Pelkkä luennointi yhdistettynä läppäreihin ON potentiaalisesti katastrofaalinen yhdistelmä. Olen itsekin aiheesta blogannut ja verkko on pullollaan pedagogisia ideoita oppilaslähtöiseen laitteiden käyttöön, joten tässä vain summa summarum: Jotta tvt:n oppimiskäyttö olisi mielekästä, täytyy kehitellä ja käyttää työtapoja, jotka vievät oppilaan huomion pois somessa haahuilusta ja laittavat hänet itse toimimaan oman oppimisensa eteen.

Kaikki ei tietenkään aina mene niin kuin on suunnitellut. Kaikki me sähköisiä työtapoja paljon käyttävät opettajat olemme törmänneet tilanteeseen, jossa pedagogisesti monipuolisesti suunnitellulla, oppilasta aktivoivalla oppitunnilla joku vain lääppii somekanaviaan ja on onnellisen pihalla tunnin aiheesta. Silti ratkaisu ei ole laitteiden kieltäminen, joten palaamme alkukysymykseen: kenen pitäisi tehdä ja mitä?

Jälkimmäisestä en ole ihan varma, mutta ensimmäisestä olen: meidän opettajien pitäisi. Meidän velvollisuutemme on saada oppilas oppimaan tässä maailmassa tarvittavia taitoja, ja yksi niistä taidoista nyt sattuu olemaan kyky työskennellä, vaikka digihoukutuksia leijailee ympärillä. Tästä päästäänkin uudenvuodenlupauksiini, jotka toivottavasti antavat ideoita siihen, mitä ongelmalle voisi tehdä. Tänä vuonna siis lupaan:

- puhua oppilaiden kanssa enemmän oppimisesta, keskittymisestä ja laitteiden (hyvistä ja huonoista) vaikutuksista niihin ja tämän myötä:

- rohkaista oppilaita tarkkailemaan omaa oppimistaan ja laitteiden käyttöään ja etsimään itselle sopivaa työskentelytapaa. Toiset saavat paljon aikaiseksi, vaikka tsekkaisivat Twitterin muutaman minuutin välein, toiset tarvitsevat täyden työskentelyrauhan. Näinhän se on työelämässäkin…

- vedota toisten huomioon ottamiseen: muissa maailmoissa surffaileva oppilas voi viedä paitsi oman, myös ympärillä istuvien työrauhan

- puuttua asiaan, kun huomaan laitteen vievän jonkun oppilaan keskittymiskyvyn täysin tai toistuvasti muualle

- olla selkeämpi ohjeissani: kun ohjelmassa on kasvokkaista keskustelua, johon ei liity mitään raportointia, pyydän oppilaita laittamaan laitteet sivuun ja vastaavasti kun laitteita tarvitaan, sanon ääneen, että laitteita tarvitaan taas opiskelukäyttöön

Välillä tuntuu, että kasvatus tvt:n opiskelukäyttöön on meille opettajille kuin seksivalistus: vähän kiusallinen aihe, josta ope olisi mieluummin puhumatta ja toivoo, että ne nuoret jotenkin vaan jo hallitsisivat nämä asiat. Mutta eivät he hallitse. Ja silloin meidän opettajien on tartuttava toimeen. On turha kiukutella, syytellä nuoria tai kieltää Grossin tavoin laitteiden käyttö kokonaan.

 

Lisää kokemuksia yksilöllisestä oppimisesta

Yhteiskuntaopin kurssi, jolle askartelin yksilöllisen oppimisen polun Thinglinkin avulla, on nyt paketissa ja on aika jakaa kokemuksia. Mukana myös notes to self, eli mitä ensi kertaa varten tulisi huomioida / opetalla / selvittää / tehdä eri lailla.

1. Sekä minä opettajana että opiskelijat nauttivat tuntien kiireettömästä ja rauhallisesta tunnelmasta. Alun ohjeistushässäkän jälkeen rytmi muotoutui ja tunnin alussa opiskelijat alkoivat itsenäisesti töihinsä, minä kiertelin auttamassa ja otin joka tunti jonkin pienryhmän erilleen omaan opetustuokioon. Pienryhmätyöskentely (3-4 opiskelijaa) oli tehokasta: saimme 20 minuutissa enemmän asiota selviksi kuin koko luokan kanssa tunnissa. Luokassa useimmat puursivat yksin.  Mikä olisi hyvä keino rohkaista opiskelijoita vielä enemmän kysymään apua rohkeasti, niin että henkilökohtaista ohjausta saisi työskentelyyn vielä lisää mukaan?

2. Tämä osa yhteiskuntaoppia  (kunta, eduskunta, valtioneuvosto, presidentti ja EU) sopi loistavasti yksilöllisesti opiskeltavaksi, monista syistä: opiskelijoiden lähtötasot olivat hyvin erilaiset (osa ei aluksi tiennyt mikä on valtioneuvosto, osa oli ollut Euroopan nuorten parlamentin toiminnassa mukana), teema on opettajajohtoisesti käsiteltäväksi melko  “kuivakka” ja siihen sisältyy paljon uusia käsitteitä ja niiden välisiä suhteita, jotka oppii parhaiten ne itse jäsentämällä. Keskustelut, myös koko luokan kesken, ovat kuitenkin oleellinen osa opiskelua yhteiskuntaopissa ja esimerkiksi filosofiassa. Kuinka koko luokan keskusteluja saisi luontavasti istutettua yksilölliseen etenemiseen? 

3. Suurin osa (34/36) sanoi oppineensa enemmän kuin opettajajohtoisessa etenemisessä. Moni opiskelija kertoi suhtautuneensa aluksi epäilevästi, mutta lopulta koki asioiden jäsentyneen ja jääneen paljon paremmin mieleen verrattuna kokeen tekemiseen. Yhteiskuntaopissa on paljon herkullista ajankohtaista materiaalia, joilla peilata ja arvioida opittua. Tällä kurssilla opiskelijoilla oli esimerkiksi tehtävänä etsiä ajankohtaisia twiittejä, Instagramin kuvia tai muita some-päivityksiä tagboard -palvelusta aiheeseen liittyvillä hakusanoilla, kuten #eduskunta tai #hallitus, valita niistä yksi ja selvittää portfoliossaan, mihin päivitys liittyy, kuka siinä puhuu, millainen kanta siinä otetaan jne. Toinen tiedon soveltamisen tehtävätyyppi oli tutkia eduskuntatyöskentelyyn liittyviä videoita ja tunnistaa niistä opittuja käsitteitä. Seuraavilla kursseilla näitä opitun soveltamisen mittareita voisi kehittää edelleen, esimerkiksi uutisanalyysin muodossa.  

4. Videot olivat toimiva ja opiskelijoiden kiittelemä osa polkua. Polun varrella oli yksi itse tekemäni opetusvideo lain synnystä sekä paljon aitoja eduskuntaan, valtioneuvostoon tai presidenttiin liittyviä videoita, esimerkiksi YLE:n Elävästä arkistosta. Opiskelijat pitivät siitä, että videota sai katsoa omaan tahtiin ja tarvittaessa uudestaan tai pienissä pätkissä. Kuva ja ääni toivat vaihtelua ja kiinnostavuutta oppimiseen. Nolostelin ensin itse vähän kotikutoista opetuspätkääni, mutta opiskelijat kokivat sen hyödylliseksi. Videoiden tekemisessä kollegiaalinen yhteistyö ja jakaminen olisi erityisen hyödyllistä, sillä suomenkielisiä, sopivan lyhyitä opetusvideopätkiä ei liiemmin ole saatavilla. Jos viiden hengen opettajaporukasta jokainen askartelisi videon yhteen aiheeseen, olisi porukalla jo viisi videota käytettävissään. Ja huom! Muista pyytää opiskelijoita ottamaan kuulokkeet tunneille mukaan.

5. Kurssi päättyi itsearviointiin ja arviointikeskusteluun opettajan kanssa. 36 opiskelijan arviointikeskustelun järjestäminen oli melko työläs mutta antoisa prosessi. Melkein kaikki ehdottivat itselleen samaa arvosanaa, kuin minä opettajana olin miettinyt. Oppimisen taitojen kehittäminen edellyttää oman työskentelyn pohtimista, ja siihen rauhallinen, henkilökohtainen keskustelutuokio opettajan kanssa sopii hyvin. Lähdin liikkeelle yksinkertaisesti kysymyksistä kuten “Mitä olet oppinut?”, “Miksi olet oppinut?”, “Mikä oli vaikeaa?” Osa opiskelijoista kertoi arviointikeskustelussa spontaanisti omista työtavoistaan ja osasi arvioida tavoitteidensa toteutumista, mutta osa kaipasi selvästi enemmän houkuttelua. Mitä olisivat ne arviointikeskustelussa toimivat ohjauskysymykset? Mihin asioihin arviointikeskustelussa olisi hyvä kiinnittää huomiota? Kuinka ohjata opiskelijoita tarkkailemaan taitojaan ja työskentelytapojaan sisällön hallinnan sijaan?

Fun fact: kurssilla oli muutama poikkeuksellisen hyvin yksilöllisessä oppimisessa pärjäävä opiskelija. Nämä opiskelijat tekivät aluksi kalentereihinsa etenemissuunnitelman, määräsivät itselleen säännöllisesti kotitehtäviä, pyysivät tarvittaessa apua ja jättivät lopuksi arvioitavaksi valtavan laajan (laajimmillaan 47-sivuisen…) portfolion. Kun arviointikeskusteluissa kysyin heidän tulevaisuudensuunnitelmiaan, kaikki nämä ilmoittivat pyrkivänsä lääkikseen. Iloitsen, jos tässä projektissa harjaantuneista taidoista on heille hyötyä tulevalla opiskelu-urallaan :).

Nyt meneillään on jälleen hi2-kurssi  ja siellä paranneltu versio alkusyksystä testatusta yksilöllisen oppimisen polusta. Olen huomannut visuaalisuuden ja selkeyden olevan lukio-opiskeijoillekin tärkeää (erityisen tärkeää se lienee peruskoulussa), joten askartelin polun pohjaa jälleen Canvan ja Thinglinkin avulla:

 

Storybird

Tein pienen ajatuskirjasen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön aloittamisesta Storybirdilla. Suomen kieli tuottaa palvelussa vähän hankaluuksia, sillä vain englanninkieliset otsikot hyväksytään, mutta muuten tuntuu hauskalta tavalta visualisoida jotain sisältöä. En mielellään käytä kirjautumista vaativia ohjelmia (paitsi Google ja Facebook, jotka monilla jo ennestään) opetuksessa, mutta voisin harkita tänne opiskelijoiden kanssa tunnuksen luomista. Sopisi ainakin filosofian ja elämänkatsomustieodn ryhmätöitä elävöittämään.

Yksilöllisen oppimisen polkua Thinglinkin avulla

Nina Rantapuun innoittamana olen viime päivinä näperrellyt Thinglinkilla yksilöllisen oppimisen polkua yhteiskuntaopin kurssille. Thinglinkin idea on siis yksinkertaisesti se, että kuvaan (valokuvaan, piirrokseen, miellekarttaan….) voi upottaa linkkejä, joiden takana voi sitten olla kaikenlaista sisältöä. Tässä tein ensin Canvalla värikkään polun, jota pitkin opiskelija etenee ja Thinglinkilla yhdistin polkuun dioja, testejä, videoita, tekstisivuja ym. opiskelussa tarvittavaa materiaalia. Käytännön kokemuksia saan vasta syysloman jälkeen, mutta tässä tuotos jo jakoon: